Ohutta yläpilveä

Eilinen päivä hupeni kutakuinkin kadonneen kännykän metsästykseen. Tällä kertaa ei auttanut työpuhelimella kutsuminen, koska puhelimen akku oli tyhjentynyt. Liittymä oli lopulta varmuuden vuoksi suljettava väliaikaisesti. Huoli oli kurkussa, vaikka rahallinen menetys ei olisi vaatimattoman kotikännykän kadotessa suuren suuri. Suuurempi harmi on kaikki se henkilökohtainen arkisto, mikä puhelimeen sisältyy. Niistä tärkeinpänä monen henkilön ja tahon numerotiedot, joista osaa en saisi edes hakupalvelusta. Vaikka puhelinta ei löydy, sitä vaan huolissaan etsii etsimästä päästyään. Sitä kääntelee miljoonatta kertaa tyynyt, kaivaa taskut uudestaan ja uudestaan ja kippaa kaikki mahdolliset käsilaukut ylösalaisin. Ja lopuksi soimaa itseään huolimattomuudesta. 

Tänään pyysin kotiinsa palanutta tytärtä etsimään kännykkää kotoaan, koska hänen luonaan tiedän varmuudella puhelinta käyttäneeni. Sieltähän se löytyi sohvan selkätyynyn väliin ja näkymättömiin luiskahtaneena. Edessä oli suorastaan lämmin kohtaaminen.

Aurinkoiseten päivien jatkoksi taivaalla on tänään ollut ohut pilviharso. Kierismme puhelinhakureissun jälkeen Taivallahtea ja Hietaniemeä. Liukkaudesta vapautuneilla kävelyteillä on paksu kerros pölyävää hiekotushiekkaa. Meri on vielä jäässä. Ihmiset hiihtävät ja kävelevät edelleen jäällä. Itse en ehkä enää lähtisi jäälle. Vanhankaupunginlahden rannallakin näyttävät innokkaimmat vielä sujakoivan suksillaan. Yöpakkaset sen kuin jatkuvat, joten ainakin aamuisin latu on arvatenkin kunnossa.

Onneksi illat nyt kesäaikaan siirtymisen jälkeen ovat entistä valoisammat. Minulla on vielä kaksi päivää lomaa ja aika paljon myös kotipuuhia rästissä.  Varsinaista lomaa ei siis ole tiedossa, mutta väljät aamut juhlistavat lompäivät kaikesta huolimatta.