Torstaina tänäkin vuonna

Viime päivien ratkaisevassa vaiheessa oleva projekti painaa hieman hartioilla, mutta sukelsin silti torstaina työpäivän jälkeen taiteiden yöhön. Ajanpuutteessa en tehnyt mitään ennakkosuunnitelmaa, vaan etenin huuhaillen eli täysin sattumanvaraisesti kaupungilla. Pidän kaupunkivaeltelusta ja alan tuntea stadin pikku hiljaa kotikaupungiksi. Rakkaaksikin sellaiseksi - moninaisine ilmiöineen.

Lähdin liikkeelle Kaartinkaupungista ja avasin jokaisen ulkoa katsoen mielenkiintoiselta näyttävän gallerian oven. Läpikävelin Sanomatalossa koko ison aulan kattavan runsassisältöisen taideyhdistyksen harrastelijanäyttelyn. Vain muutaman luontoaiheisen grafiikkatyön äärelle seisahduin. 

Rautatieaseman valokuvanäyttelyssä aloin miettiä omaa suhdetta valokuvaamiseen. On mm. luontokuvaajia, urheilukuvaajia, ihmiskuvaajia, reportaasikuvaajia ja fiiliskuvaajia. Joo, taidan olla fiiliskuvaaja.

Artekin ovi oli kutsuvasti auki. Siispä sisään. Huomasin tuoleilla istuvien ihmisten odottavan jotain. Pian selviksi, että Maija Vilkkumaa on tulossa lukemaan otteita pian ilmestyvästä esikoiskirjastaan. Istuin alas vapaalle tuolille pöydän ääreen. Vieressä oleva henkilö alkoi puhua vastapäiselle henkilölle ja tunnistin hänet äänestä Pekka Haavistoksi. Siinä sitten rinnakkain muiden joukossa kuuntelimme Maijan vauhdikasta tekstiä. Ei ehkä ihan minua kiinnostavaa tyylilajia. Läsnäolleet lukuisat nuoremmat naiset vaikuttivat hyvin innostuneilta.

Artekista siirryin Espan vastakkaiselle puolelle ja ostin kuudennen hopeisen taiteiden yö-helan Kalavalan Korusta. Kaduilla oli tavallista enemmän katutaiteilijoita, jotka värittävät mukavasti kaupunkitilaa. Tänä vuonna annoin roposeni tulennielijälle. Töölönlahden kansalaistorilla oli liikaa ihmisiä, joten pakitin heti pois.

Ohi kulkiessa vilkuilin kahden Marimekon myymälän näyteikkunaa, mutta poikkeuksellisesti en astunut sisään myymälöihin. Vaikutan sillä ainoalla tavalla, millä kuluttajana pystyn. Ostoskäyttäytymiselläni. Olen Marimekko-tuotteiden ostolakossa toistaiseksi. Toivon todella, että Marimekko antaa taiteilijoilleen rauhan luoda uutta sen sijaan, että kopiodaan nopeasti ja halpamaisesti muilta. Vauhtisokeus saisi vähän hellittää, kun edes kuluttaja ei meinaa pysyä tuotteiden nopeassa uusiutumisen vauhdissa. Yrityksen kirkasotsaiset kommentit ”vastuunkannosta” hieman nyppivät minua. Lastenkirjasta kun siis ei todellakaan löydy Moorhousen kuosia, mutta kuosista kylläkin lastenkirjan puut. Vakuuttavaa ja tosi vastuullista?

Pysähdyin näyteikkunan ääreen ihastelemaan Minna Parikan kenkiä. Ne ovat kuin pieniä taideluomuksia, mutta en uskaltaisi edes kokeilla kenkiä jalkoihin. Jo pelkkä ajatus saa orastavan vaivaisen luun vonkumaan tuskissaan. Ainoastaan jäniksenkorvallisia mustia avokkaita voisi ehkä joskus käydä pruuvaamassa jalkaan.

Kirjakauppojen runsassisältöisten esittelyjen sijasta valitsin Otavan kirjakaupan, jossa kirjat myytiin houkuttelevalla ale-hinnalla taiteiden yönä. Ihanan väljää ja ilmavaa kirjakauppojen tungokseen ja happivajaukseen verrattuna. Ostin juuri ilmestyneen kolmannen Knausgårdin, mutta hypistelen sitä vielä enkä avaa. (Katsokaa muuten K:n kirjoista kiinnostuneet YLE:n Areenalta dokumentti kirjailijan ajatuksista ja ahdistuksesta. Dokumentti esitettiin tiistaina Femmalta)

Kuuntelin muutaman kirjaesittelyn. Philip Teir kertoi mielenkiintoisella tavalla esikoisromaaninsa ”Talvisota” kirjoittamisprosessista. ALE-loorasta nappasin hänen novellikokoelmansa (1,95 euroa) kartuttamaan novellikokoelmaani. Aina kuulijaa ilostuttavan Heli Laaksosen jutustelua Aapiskirjasta oli pakko kuunnella ja ostaa myös kirja runoilijan omistuskirjoituksen kera. Mihin ihmeeseen tarvitsen aapista? No en mihinkään, mutta kirjassa on hienot runot ja hauska kuvitus (Elina Warsta). Viikonlopun varalle pieni lainaus L-kirjaimen lorusta. Laiskamato on mennyt lääkäriin ja diagnoosi on lorvikatari:

Tohtori lohrut:

Sil see ohi mene, mil o tullukki.

Ens lyhkäne lepo,

sit pikkane huili,

see jälkke loma ja lonka vetämist.

Lorvimal lorvikatar lähte!

Tullessani kymmenen kieppeillä kotitalon ovelle, homaisn hissin ovessa naapurien kutsun tulla elokuun kuutamoa ihailemaan ja nauttimaan sipulisoppaa kattoterassillemme. Menin hieman haikeissa tunnelmissa mukaan. Terassilla oli ilonen meininki ja kattilan pohjalla maukasta soppaa. Kyllä maittoikin. 

Unohtunut ruusu