Elokuinen viikonloppu

Tein viikonloppuna pitkästä aikaa kotoisia hommia. Talveen varautuminen on ainakin minulla verissä. Metsät ovat mustikoita pullollaan. Leikattu polven kierukka on kesän aikana oikutellut. Säästelen sitä enkä tohdi mennä metsään mustikoiden perään riehumaan. Siispä torille. Katselen Hakaniemen torin laidoilta suoramyyjien pöytiä ja nytkin löysin sieltä aarteita. Vihtiläisen rouvan pakasterasioihin käsin pomimia kuivia ja kauniita mustikoita. Ostin pöydältä kaikki jäljellä olevat yhdeksän litraa. Pistin rasioista seitsemän sellaisenaan pakastimeen, loput menevät suoraan suuhun. Helppoa minulle ja rahat menevät kokonaisuudessaan työn tehneelle poimijalle.

Torin antimet ovat tähän aikaan niin mehukkaita, että tekeekin mieli syödä lähinnä marjoja ja vihanneksia. Launtainakin torilta lähti mukaan kukkakaalia, kahta lajia tomaatteja, kesäkurpitsa, kurkku, paprikaa, salaattia, tilli- ja persiljapuntit.  

Torikauppiaan sekakukkakimppua piti vähän modifioida. Marjakiiseliin yhdistelin pakastimen viimeisiä edellisen satokauden marjajämiä ja tuoreita mustikoita.

Pakastan puntilliset tilliä ja persiljaa pieniin minigrip-annospusseihin, mahdollisimman ilmatiiviisti. Koodaan pussien kulmiin T:n ja P:n, koska muuten vihreää silppua on vaikea tunnistaa. Pussit uppoavat pakastimeen pieneen tilaan rasioiden välikoloihin.

Lauantaina sain MK:n houkuteltua Ikeaan. Asuntomessuilla virisi pieni kipinä kohentaa kotini ontuvia säilytyssysteemejä. Juuri näihin ongelmiin ruotsalaisten jätti tarjoaa toimivia ja edullisia ratkaisuja. Ikeassa huomasimme, että 70-luku on täällä. Apua! Se oli ensimmäinen äkkireaktio.

Pitkästä aikaa leivoin illalla jotain makeaa. Mamman marjapiirakka vadelmin upposi meihin salamannopeasti.

Sunnuntaina panostettiin kulttuuriin Espoon WeeGeen kaikkiin näyttelyihin ja museoihin tutustuen, osaan pintapuolisemmin. Hieno paikka, mutta silti lopuksi väsytti.

Messuilta mieleen painunutta

Olin muutaman vuoden tauon jälkeen asuntomessuilla. Muutamassa blogissa on ollut seikkaperäisiä ja hyvin kuvin varustettuja talo-ja sisustusesittelyjä, esimerkiksi Pieniä timantteja-blogissa. 

Koska muisti on lyhyt, kirjaan tiistain jälkeen jo hieman himmenneitä ja hajanaisia mieleenpainumia muistiin. 

Messualue oli "keskellä ei mitää", Alue on osa ympärille rakenteilla olevaa ja rakennettavaa Tampereen Vuoreksen kaupunginosaa. Yleisilme oli aika sekava. Pääkadun varrella talon sijaintia oli säännöstelty asemakaavamääräyksin, mutta olisiko alueella voinut olla jotain yhteistä tekijää? Messufilosofiaan ehkä on vähän vaikea sovittaa yhtenäisyyttä, koska esittelijät haluavat nimenomaan poiketa? Näillä messuilla jäi silti uupumaan ihan omaperäinen ja uusi. Löysin messuilta kuitenkin monenmoista:

Tummia pintoja,

vähän väriäkin,

sympaaattisen vuokrataloyhtiön pihapiirin,

uusia jäte"posteja",

muutaman onnistuneen ja sympaattisen sisääntulopihan ja lukuisia tylyjä betonikivettyjä 

"tervetuloa autotalliin" sisäänkäyntejä,

tarkkaan viilattuja yksityiskohtia,

lisää detaljeja,

kivoja kesähuoneita, isoja terasseja ja yksi purjekatos

skandinaavista vaaleaa ja hallittua,

iloisia lastenhuoneita,

väljyyttä ja avaruutta,

muistutuksen siitä, että yksinkertainen ja tarkoituksenmukainen on usein kaunista.

Hyötyviljely pihalla ja pihasuunnittelu ylipäätään oli yksi messujen teemoista,

hulevesien hallinta oli myös messujen teema

energiatehokkuutta, paksuja seiniä, aurinkopaneeleita ja maalämpöä unohtamatta.

Havaitsin, että onnistunut ikkuna-aukotus ei itsekseen onnistu, tässä onnistunut esimerkki

markkinoilla on hienoja mattoja,

säilytysideoita voisi soveltaa omaan kotiin, 

voi kun olis edes iso vaatehuone

(mikä ei ehkä pysyisi järjestyksessä)

Tässä vaiheessa jalkoja jo väsytti.

Jaksoin kuitenkin ylellisiin sisustuksiin,

(kuka on siirtänyt yhtä lautasta?)

tunnelmallisiin tummiin saunoihin,

ja valkosiinkin.

Betonipinnat lattiassa ja seinissä miellyttivät

ja pesuhuoneiden kaakeloinnissakin vaihtoehtoja piisaa

Kaikissa kulisseissa en kuitenkaan viihtyisi.

Täältä me tullaan...

Mitä tapahtui reilu kuukausi sitten pelastamilleni algerianskinkin kuudelle munalle? Täällä kerroin munista. Kiinnostaa tai ei, kerron siltikin... Eilen illalla tytär tekstaili, että ensimmäisen munan kuori on rikkoutunut. Tietysti piti mennä katsomaan luonnon ihmettä töiden jälkeen. Halusin kerrankin nähdä munien historian koko ketjun.

Tänään kuudesta munasta oli kuoriutunut jo kaksi pikkuista skinkkiä, jotka vipelsivät kovaa vauhtia ja hakeutuivat välillä jonnekin katseilta suojaan. Vaikea uskoa, että tuo otus on mahtunut tuon munan sisään, aika sykkyrässä on oltu. Skinkit ovat vilkkaita vipeltäjiä. Näillä on erityiset kauniit värit ja oransseja pilkkuja kyljissä. Matelijan pinta ei ole sitä miltä näyttää eli kylmän niljakasta. Se on silkkisen pehmeää ja lämmintä. Yksilöt oppivat tuntemaan ruokkijansa. Minusta tuntuu, että ne seuraavat terraarioistaan valveilla ollessaan katsellaan tytärtä kuin hai laivaa.

Neljästä jäljellä olevasta munasta kolmeen on rikottu kuoreen reikä. Reästä pilkottaa kuono ja kieli, jolla matelija havainnoi maailmaa. Kieli on vaan nopeampi kuin meikäläisen kameranlaukaisusormi. Matelijoiden munat ovat pehmeitä ja nahkamaisia, eivät kuten linnunmunat.

Tulkaas nyt sieltä kaverit, voisi tämä pulleavatsainen pikkuskinkkinen tuumailla. Vasta kuoriutunut skinkki osaa kaiken tarvittavan ja selviää ilman skinkkiäitiään. Se osaa viikkelän vipeltämisen lisäksi juoda, syödä ja saalistaa. Sillä on vahvat leuat ja kunnon puruhampaat.

Matelijat kiinnostavat erityisesti karvaisille kotieläimille allergisia, mutta eläinrakkaita ihmisiä. Näistäkin munista on osa jo munavaiheessa varattu uusiin koteihin. 

No, nyt olen ainakin yhtä luonnon kokemusta rikkaampi! 

Kuvasta tarina?

Kuvia muokkaamalla on joskus kiva huvikseen kokeilla kaikenlaista. Kotikoneella minulla ei ole varsinaista kuvankäsittelyohjelmaa. Picasallakin pystyy silti tekemäään kaikenlaisia hauskoja kokeiluja. Kaikissa näissä on käytetty useita muokkaustoimintoja. Yllättävän erilaisia fiiliksiä mielestäni välittyy kuvista. 

Jokaisen kuvan tunnelmasta voisi ehkä kirjottaa pienen jutun? Tyylilaji voisi olla realistinen, romanttinen, jännitystä, tsehovilaista tunnelmaa, mennyttä maailmaa jne. Taidankin kokeilla syksyn ensimmäiseen kirjoittajapiiriin lyhyiden tarinoiden kirjoittamista muokattujen kuvien inspiroimana? 

Kuvien muokkailu on harmitonta leikkiä, jossa voi surutta pistää överiksi. Tekstit vaativat vähän enemmän fundeeraamista. Ne eivät synnykään ihan näin leikiten.

Tässä täysin käsittelemätön kuva Tallinnan Kardiorgin puistosta heinäkuussa:

Arkeen

Leimukukat kukkiavat Annalan puutarhassa kuin pakahtuakseen. Ilmassa väreilee hunajainen tuoksu ja pölyttäjät tekevät pöristen työtään. Annalan kalliometsikössä puiden lehdet havisevat tuulessa kuin elokuussa ikään. Vanhankaupunginlahden ruovikkoon veden rajaan on ilmestynyt ensimmäiset keltainen vana. On lämmintä, ilma on loppukesän kosteaa.

Oli kiva alkuviikosta nähdä pitkästä aikaa työkavereita ja vaihtaa kuulumisia. Jatkoimme taas pitkin alkukesää  lounaan ratoksi käymäämme ruuan terveysvaikutuskeskustelua. Kuinkas muuten! Joku on lukenut, että kurkuman mahtavat terveysvaikutukset moninkertaistuvat, kun sitä terästetään pippurilla. Mietin, miltä maistuu jugurtti myslin, marjojen, kurkuman ja mustapippurin kanssa? Taidan silti kokeilla. Ruokakeskustelut korostuvat, koska lounasruokalan tarjonta on viritetty loma-aikaan eikä hyödynnä kauden kasvisrunsautta tai marjoja. Ananasrahkaa jälkiruuaksi ja säilykeparsaa salaatissa elokuussa, hei haloo!

Kesäkuussa tein metrin pituisen työrupeaman venyttämällä melkein säännöllisesti työpäiviä. Kun palasin maanantaina töihin, minua odotti puolitoistametriä työtä. Oli yllättävän kevyttä päättää, että en lähde uudestaan kesäkuun ylityörumbaan. En jaksa enkä halua. Olin koko alkukesän liian väsynyt. Nyt joutenolon jälkeen aivot toimivat taas virkeinä ja kirkkaasti. Huomasin aivan selvästi töihin palatessani, kuinka ajatus toimi nopeasti ja selkeänä. Vaikka lomani ei ollut mikään ikimuistoinen huippuloma, tarvitsin juuri eniten tätä joutenoloa. 

WDC:ä puusta

Helsingissä on tänä vuonna valmistunut kaksi mielenkiintoista puurakenteista kohdetta. Molemmat kohteet ovat WDC-hankkeita. Desingnmuseon ja Arkkitehtuurimuseon väliselle piha-alueelle keväällä valmistunut Paviljonki on rakennettu tilapäiseksi design-pääkaupungin sydämeksi. Kampin kappeli on rakennettu pysyvästi Narinkkatorin laitaan.

Kampin kappeli sijaitsee torin laidalla keskellä ihmisvirtaa. Kappeli on tarkoitettu hiljentymisen ja kohtaamisen paikaksi ja se on auki aamusta iltaan kaikkina viikonpäivinä. Olen kerran sattunut istumaan Kappelin puupenkillä hiljaisena hetkenä samanaikaisesti kaksin tuntemattoman henkilön kanssa. Kontrasti hälisevään ulkomaailmaan todella korostuu tuolloin. Muuten uutuuttaan kiinnostavassa kappelissa on käynyt vierailijoita lähes jatkuvana virtana.

Kappeli muistuttaa ulkoa puukirnua. Ulkoa katsoen rakennus näyttää yllättävän pieneltä ja sopusuhtaiselta, mutta sisältä käsin paljon suuremmalta taivaalle suunnattujen valoaukkojen, ylös kaartuvien seinien ja vaalean puuverhoilun vuoksi. Kappelin sisätilan korkeus on 11,5 metriä.

Kaikki näkyvät pinnat ovat tervaleppää. Sileää, käden kosketusta kaipaavaa puuta.

Arkkitehti Kimmo Lintulalla on taatusti riittänyt mietittävää kaartuvien tervaleppälankkujen detaljisuunnittelussa. Kappelin muoto on epäsymmetrisen soikea ja seinät kaartuvat ylöspäin, joten vaikeusastetta ja pohtimista on riittänyt varmasti myös kappelin toteutuksessa.

Paviljongin on suunnitellut Aalto-yliopiston Puustudion opiskelija- ja asiantuntijaryhmä. Paviljonki on kertopuurakenteinen ja valokatteella katettua avointa tilaa.

Tapahtumia on keväästä syksyyn jokaviikkoisesta joogatunnista kädentaitojen sekä aivojen verryttelyyn. Viikoittain Paviljongissa järjestetään eri aihepiirejä koskevia työpajoja. Ohjelmalehtisen mukaan Paviljongissa riittäisi melkein tunguksi asti aktiviteetteja. Paviljongissa on myös kahvila ja kevyttä lounastarjoilua.

Paviljonki nivoo kaksi museota mielenkiintoisella tavalla yhteen ja avaa takapihat yleisölle. Tunnustan, että en ollut ennen edes hoksannut museoiden näin vierekkäistä sijaintia, vaikka olen molemmissa vieraillut lukuisia kertoja. Syyskuun puoleen väliin asti on mahdollisuus käydä kurkkamassa valokatteen alle.