Koristeomanapuun roosa puna

Helsingissä tuokuvat tuomen kukat.

Pihalla kukkii roosa omenapuu.

On ollut lempeää, lämmintä, suloista.

Illalla pohdin Eurooppaa.

Huomenna taas jotain pienempää. 

Koti paketissa

Viikonloppuna MK:n kodin paketointi saatiin valmiiksi. MK:n hyvin valmistelema työ vaati enää loppusilauksen ja asunnon siivouksen. Lauantaina kyykin, kumartelin ja kurottelin kaappeja pestessäni. Tein siis juuri sitä, mihin keho on tarkoitettu. Eilen oudot liikkeet tuntuivat takareisissä ja selässä. Silti mentiin pyöräilemään (n 25 km). Poljin kaikki mäet ylös ja yritin tasamaastossa polkea niin kovaa kuin jaksoin. Ja nyt tuntuu oudokseltaan vähän yläselässä.

Töissä meille luennoitiin tänään tunnin verran hyvinvoinnista, liikunnasta, kehonhuollosta ja terveyttä edistävästä ravinnosta. Varotettiin istumatyöstä ja stressistä! Olen enimmän ajan yli 30 vuoden työurasta tehnyt stressaavaa työtä ja koko ajan istumatyötä. Silti olen toistaiseksi terve enkä tarvitse mitään lääkitystä. Aika armollinen keho on ollut minulle.

Netti on pätkinyt parin viikon ajan taloyhtiössämme. Saunalahti (eli Elisa) ei saa kaapeleitaan kuntoon. Nyt en enää vaivaidu edes ottamaan yhteyttä operaattoriin vaan odotan jonkun naapureistani hyytyvän asiakaspalvelua odottaessaan. Ipad on saanut riittää, mutta en ala kuitenkaan postauksia tekemään padillä.

 Philipsin imuri on palvellut yli 30 v!

Mutta siihen pakettiin. MK muutti nyt luokseni kuuden viikon ajaksi myytyään asuntonsa ja odottaessaan uuden valmistumista. Tulevana perjantaina muuttoauto vie tiiviin kotipaketin 10 neliön varastokoppiin. Mielenkiintoista kokeilla elää tavallista arkea yhdessä. Tutustuessamme toistakymmentä vuotta sitten meillä oli välimatkaa 80 km. Kahdeksan vuottta sitten välimatka lyheni 15 km:iin ja tulevaisuudessa välillämme on enää 5 km.

Ai niin. Kesä tuli viikonloppuna. Tosi kiva!

Hieno portaikko

Yöllä heräilin useita kertoja sateen ropinaan. Nytkin on harmaan utuista eivätkä säätiedotukset taida juuri parempaa lupailla. Mutta sateen ansiosta rantapuiston nurmi alkaa vihertää. Nyt olisi hyvä tilaisuus tutustua sisätiloihin ja esimerkiksi Arppeanumiin. Arppeanum sijatsee Senaatintorin laidalla, vaaleanpunaisessa venetsialistyylistä palatsia muistuttavassa rakennuksessa.

Arppeanum-rakennus valmistui vuonna 1869 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kemian laboratoriota ja museokokoelmia varten. Se rakennettiin ratkaisemaan yliopiston päärakennuksen tilanpuute. Rakennushankkeen tarmokas puuhamies oli kemian professori ja yliopiston rehtori Arppe, jonka mukaan talo sai nimensä. Arkkitehtina toimi Carl Albert Edelfelt (taidemaalarin isä), joka kävi hakemassa suunnitteluun vaikutteita Euroopasta. Rakennuksesta tuli silloisen pääkaupungin kaupunkikuvassa suuri ja mahtipontinen – ja rakentamiskustannuksiltaan suorastaan sensaatiomaisen kallis.

Kahteen alimpaan kerrokseen sijoitettiin kemian laboratorio, jolle porattiin talon alle oma kaivo. Kolmannessa kerroksessa oli mineraalikabinetti sekä kemian professorin hulppea virka-asunto, neljännessä historiallis-etnografinen museo ja veistoskokoelma sekä musiikki- ja piirustussalit. 

Rakennuksen arkkitehtonisesti huomattavin tila on kuitenkin neljän kerroksen korkuinen koristeellinen pääportaikko, jonka portaat ja porrastasanteet kaiteineen on tehty valuraudasta ja teräksestä. Portaikon rakenteet on tuotu Englannista ja muistan nähneeni vähän vastaavan teräksisen portaikon Skotlannissa Edinbourgh:ssa ja Oxfordin yliopistorakenuksissa.

Taidokkaita teräsrakenteita näkyy myös sisätiloissa ja pistimäisessä pääulko-ovessa. Portaikon kivilajeja jäljittelevät ootraukset ovat vertaansa vailla ja sisääntuloaulan mosaiikkibetoni koristeellista käsityötä. 

Rakennus on avoinna yleisölle enää muutaman viikon. Yliopistomuseossa (linkki) voi tutusta historian havinaan ja Mineraalikapinetissa (linkki) ihmeellisiin mineraaleihin ja kiviin. Nämäkin ovat jo sinällään tutustumisen arvoisia loisteliaasta portaikosta puhumattakaan. Museo siirtynee myöhemmin yliopiston tiloihin ja mineraalit ja osa muista kokoelmista Luonnontieteelliseen keskusmuseoon, jonka kokelmiin mineraalit kuuluvat.

 Rakennus kuitenkin sulkeutuu yleisöltä uuden käyttötarkoituksen myötä 
 muutaman viikon kuluttua. Mutta vielä ehdit!

Näkymä huhtikuussa

Parvekenäkymäsarjassa jatkan vieläkin taivasnäkymiä. Jaksan edelleen ihastella aamuista auringonnousua ja vastarannan illan aurinkokylpyä. Näkymä vaihtuu päivittäin taivaan osalta ja nyt alkaa maisemaan ilmestyä myös hentoja vihreän sävyjä. Talomme edessä oleva rantapuisto on toistaiseksi vielä kuin multaista kyntöpeltoa loka-marraskuille ajoittuneiden maanrakennustöiden vuoksi. Toivottavasti voin jo toukokuussa kuvata muutakin kuin taivaanrannamaalarin teoksia?

Voih ja oih!

Voi tätä kevään hentoa kukoistusta. Kukkivia kirsikkapuita ja vaaleanvihreitä vaahterankukkia! Hullaantuu ja hurmaantuu vallan. Kylmä jaruttaa kevään liian nopeaa etenemistä, siksi sen sietää. Vapun tienoon ykköstavoite eli Kumpulan kasvitieteellinen puutarha jäi vielä kokematta liian kolean ja vaihtelevan sään vuoksi. Lähipuistossakin riittää onneksi koettavaa ja kuvattavaa. Kokeilin tarkoituksella lievää ylivalotusta suurella aukolla kuvaamalla, jotta saisin kevään oikein hehkumaan. Huomiseksi työpäiväksi kaivan suosiolla ylleni toppatakin kaapin perukoilta. 

Porvoon kujat ja takapihat

Neljän päivän vapaaputken suunnitelmat muuttuivat ulkoilusta sisäpainotteiseksi. Taivaalta on tullut vappupäivästä alkaen kaikkea mahdollista: vettä, lunta ja rakeita. Välillä aurinko on paistanyt terävästi siniseltä taivaalta ja hetkessä taas harmaat paksut pilvet ovat peittäneet taivaan. Ulos mennessä tekisi mieli kaivaa esiin talvisäilöön laitetettu toppatakki. 

Perjantaina hoidetltiin juoksevia rästihommia käyden puutrahamyymälässä, IKEA:ssa, puutavarakaupassa ja rautakaupassa. Hyvä, kun asioita saatiin hoidettua. Netti on ollut toimimaton muutaman päivä ja se harmittaa, kun kerrankin olisi ollut aikaa tehdä postauksia. Minulle on muuutamat rästipostaus tulossa, kun Saunalahti sai taloyhtiön valokuitukaapelit taas toimimaan.

Eilen lauantaina alkoi hieman tympäistä sisätiloissa lojuminen ja teimme reissun Porvooseen. Aikaisemmin olemme käyneet Porvoossa turistien sesonkiaikaan. Nyt kaduilla oli väljempää ja kahviloissa tilaa. Löydettiin vahnat tutut paikat ja uusi lankakauppa. Kotiin tuotiin Brunbergin tuliaisten lisäksi Kuismi:n teetä, saaristolaisleipä ja lankaa.

Ilma oli jäätävän hyytävä. MK kulki kylmissään edellä ja minä jarruttelin kuvatessani Porvoon takapihoja, mutkittelevia kujia ja puita. Keskityin tällä kertaa erityisesti rajaamiseen enkä kuvannut tavanomaisia turistijuttuja. Niistähän olen tehnyt ainakin yhden postauksen, mikä löytyy täältä Rajaaminen onkin Porvoossa haasteellista, koska talot on rakennettu lähes vinksinvonksin ja maasto polveilee. Tässä joitakin rajauksia:

Rajatilassa

Minulla kuluu näköjään yksi päivä haahuiluun työn ja vapaa-ajan väillä. Onkohan tämä niin sanottua ikääntymisilmiötä? Olin suunnitellut jo ajat sitten meneväni Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan heti kesäkauden avajaispäivänä eli vappuna. Ulkona on kuitenkin kylmää, harmaata ja vettä vihmoo ikkunaan. Pysyn siis suosiolla kotipesässäni.

Aamulla kuuntelin radiosta perinteisiä työväenlauluja. Tykkään niistä historiallisena havinana. Melkein liikutuin. Muutenkin vappu on minulle enemmän työväen ja kevään juhla kuin ylioppilaiden ja opiskelijoiden kevätkarkelo. Valkolakkinikin on aivan käyttämätön ja liian valkea edes päähän pistettäväksi. Edellisessä muutossa mietin hetken, tarvitsenko sitä enää. Mutta toki se symboloi tiettyä nuoruuden etappia, joten en raaskinut heittää menemään.

Työväenlauluja kuunnellessa muistin Eila M:n, jonka kanssa 1970-luvun lopulla pesin Porissa kirjaston rakennustyömaalla ikkunoita yhden kesän. Eila oli hyvä laulaja ja lauloi porilaisessa Agit Prop:n tyylisessä kuorossa. Muistaako Auli-sisko kuoron nimen? Pestessämme ikkunoita hän lauleli Nataliaa ja muita iki-ihania laulelmia. Parin yhteisen raksakesän jälkeen tiemme erosivat. Eräänä päivänä joitakin vuosia sitten katseeni osui Helsingin rautatieasemalla tupaten täynnä olevalla paikallisjunien laiturilla tutun näköisiin ruskeisiin silmiin. Hetken löi tyhjää ja sitten muistin, että ohittamani henkilö oli juuri tuo laulava Eila. Ihmisiä tungeksi molempiin suuntiin, mutta vaistomaisesti pysähdyin ja käännyin katsomaan taakseni. Juuri samalla hetkellä Eila kääntyi ja katsoi minua. Hetken tuijotimme keskellä ruuhkaa etäältä toisiamme ja sitten jatkoimme matkaa omiin suuntiimme.

Nyt parhaillaan kuuntelen radiosta J. Karjalaisen konserttitaltiointia. Siinä on sitten tyylillä muuntautunut ja vuosien karttumisesta huolimatta poikamaisen pilkkeen säilyttänyt monipuolinen taiteilija. Hänen laulunsa ”Ankkurinnappi” liittyy tiettyyn elämäni hetkeen. Voi voi, tässä alkaa meikä jo toistamiseen herkistellä. Ikääntymisilmiö nro kaksi?

Hyvää vappua!