Viime viikolla työpaikan glögitilaisuudessa soivat vanhalla kontrabassolla taiotut, rennot ja tummanpuhuvat soinnut. Katselin työkavereitani ja mietin. Viitisen vuotta sitten aloitin työni täällä enkä tuntenut entuudestaan ketään heistä. Nyt tunnen muutaman vähän paremmin, pari mielestäni melko läheisestikin. Useimmat tunnen vähintään päällisin puolin. Pidän monista heistä, vaikka vapaa-aikaani en heidän kanssaan juuri jaakaan. Meitä yhdistää joskus pulmallinen työ ja herkullinen näköalapaikka. Teemme työtä omissa huoneissamme ja siksi kaipaamme välillä ajatusten vaihtoa. Tarvitsemme toisen näkökulmaa ja keskinäistä vuorovaikutusta. Yhdet aivot, tiedot ja näkemykset eivät aina riitä. Se on terveellistä muistaa ja tärkeää kokea.
Lauantaina juhlimme perhepiirissä Hämeessä, roosanpunaisessa talossa tyttäreni aikaansaannoksia. Tapaan pitkästä aikaa lasten isän sukulaisia. Viimeksi olemme tavanneet joissain ylioppilasjuhlissa. Suku on kasvanut usealla pikku vipeltäjällä, lasteni serkut ovat jatkaneet sukua monipäisellä lapsikatraalla. Yksi pikkupojista suorastaan sulattaa sydämeni. Mielenkiintoinen tapahtuma sinänsä: joukko kahden perheen sukulaisia kokoontuu eri puolilta Suomea yhteen meitä yhdistävän tekijän eli yhteisen tyttäremme vuoksi. Eteisessä vaihdetaan lahjakasseja lähimpien kanssa ja toivotellaan hyviä jouluja hieman etäisimmille sukulaisille. Lämpimiä tai muodollisia halauksia. Hieman haikeutta kaiken keskellä. Nähdäänkö vielä? Missäköhän ja miksi.
Tänään istuin ”sjungaamassa snygeimpiä joulubiisejä tsyrkassa”. Siis kauneimpia joululauluja stadin slangilla Helsingissä, Paavalinkirkossa. Slangi ei ole oma murteeni ja siksi koen tilaisuudessa hieman ulkopuolisuutta, mutta kuitenkin vahvaa läsnäoloa. Alan mielessäni kääntää laulujen sanoja omalle kotimurteelleni. Miltä kuulostaisi länsimurteilla esimerkiksi minulle hyvin mieluinen joululaulu:
En tsögaa valtaa, glamourii,
en giggaa fyrkkakaan;
mä tsögaan taivaan valoo, pliis
ja rauhan sanomaa!
Katselen isoa ja arkkitehtuuriltaan hieman kömpelöä Vallilan työväenkaupunginosaan 1930-luvun alussa valmistunutta tiilirakenteista kirkkoa. En kykene arvioimaan, kuinka suuren joukon kanssa jaan tämän tilaisuuden. Poistuessani huomaan pari penkkiriviä taaempana istuneen naapurin. Päätämme kävellä yhdessä kotiin. Kotimatkalla tuulee ja sataa aivan järkyttävästi. Muistelemme joulun alusaikaa viime vuonna. Silloin Helsingissä oli lunta melkein metri. Eniten Suomessa. Nyt maa on märkyyttä mustanaan.
Tänä vuonna jäin nyt slangilaulut laulamatta mutta kuulinkin toisenlaisia ja toisilla kielilä laulettuja lauluja, tosin muutama tuttukin laulu oli, missäpä ei White Christmas olisi tunnettu.
VastaaPoistaMinusta oli kiva, että tapasimme, vaikka vanhemmiten olen alkanut kammota talvisia ajokelejä. Mutta, tervetuloa vaan tänne lomalla: tulkaa uudeksi vuodeksi! Meillä olisi varmaan kivaa kun ei olla mitään raketin paukuttelijoita kukaan, mina tosin joskus jouduin hommaan olosuhteiden pakosta silloin Riksussa, muistat varmaan!
VastaaPoistaKiva kuvaus vierailusta, johon minäkin sain osallistua. Ja kiintoisa haaste, millais tua laulu oikee poriks kääntys, ei tul ainakaa heti miäleeni. Kauniit pipparskakkoi (aika imelii kyl varmaa mavultas ko o noi täytee sokuril kruusattui).
VastaaPoista