Joulukuun saapuessa hypätään vihdoin syksystä talveen. Minulle alkaa odotuksen aika. Odotan juhlan tunnelmaa, seuraavaa vuotta ja päivän pidentymistä. Useinhan odottaminen on ihanampaa kuin se, mitä konsanaan odotamme.
Lapsena muistan odottaneeni joululomaa, joulutodistusta ja tietenkin Joulua kaikkine valmisteluineen ja rituaaleineen. Joululahjojakin taisin silloin jännittyneenä odottaa. Nyt odotan joulun yhteyteen ymppäämääni kahden viikon lomaa, valon juhlan tunnelmaa, sukulaisten tapaamisia, lepoa. Toki odotan myös harvoja vaalimiani jouluisia perinteitä. En lukeudu joulustressiä poteviin, vaikka sellaisiakin jouluja elämäni varrella ja ruuhkavuosina on ollut. Nyt otan ennen kaikkea rennosti.
Syksyn ja talven taitekohdassa minulle tapahtuu usein jotain itsellenikin selittämätöntä. Marraskuun alakulo häviää yhtäkkiä tiehensä. Muutun toimeliaammaksi, unen tarve vähenee, jaksan enemmän ja olen hyväntuulisempi. Nyt tuo muutos tapahtui eilen (ihan todella) ja jatkui tänään. Sain tänään enemmän aikaan kuin loka-marraskuussa yhtenäkään työpäivänä. Talvi sopii minulle kylmyydestäkin huolimatta hyvin. Olenhan minä itsekin joulukuun ja talven lapsi.
Huomenna siirryn kuuntelemaan jouluradion tauotonta joulunodotusmusiikkia. Odotus pitää meitä nyt otteessaan. Tästä se taas lähtee! Suuntana on tuleva!
Voi miten positiivisen ihanaa kuulla että joku alkaa voida paremmin NYT. Kun vielä pimenee ja talvi on vasta edessä, minulla vain kuristaa kurkkua. Mutta toivoa siis on!
VastaaPoistaRituaalit olivat lapsena tärkeitä, nyt ne ahdistavat. Olisikin hienoa voida vain ottaa rennosti jouluna ilman niitä pakkorituaaleja. Pitää yrittää!