Kuva on otettu Stockan suloisesta jouluikkunasta.
Nyt täytyy laittaa ensi sijassa itselleni muistiin, että tänään oli ehkä vuoden tehokkain työpäivä. Samalla viimeinen. Lomaa jatkuu nyt Loppiaiseen asti. Asiakkaat olivat tahoillaan tänään jo joulupuuhissa ja työkavereistakin valtaosa valmisteli Joulua. Mitä mainioin yhtenäinen ja häiriötön työpäivä. Aamulla läjäsin valmisteltavat työt. Niiden lisäksi sain vielä muutaman extran työn pois pöydältäni. Syöksähdin varsinaiseen työnimuun, flow:ksikin sitä kutsutaan. Ei kahvitaukoja, ei lounastaukoja, ei ajatusten harhailua. Pöydällä olevaa vesipulloa kävin vaan välillä täyttämässä. Työnantaja saattaisi ajatella, että jospas tuolta tulisi joka päivä sama työpanos... Minä tiedän, että se ei ole mahdollista. Olen aina ollut luontainen spurttien ottaja ja soveltunut siksi hyvin projektityöhön. Se on äärimmäisen kiehtovaa, mutta iän myötä myös liian kuluttavaa. Pitää itse muistaa välillä pitää seesteisempiä työpäiviä, ettei ajaudu salakavalaan burnout:iin. Olen ehkä työurani varrella ollut muutaman kerran aika lähellä tuota pistettä. Siksi olen tietoisesti siirtynyt työhön, jossa keskimäärin riittää tasaisempi työpanos.
Eilen illalla vietin lasteni kanssa yhteisen etukäteisjoulun uunissa haudutettuine ohrapuuroineen ja lahjojen avaamisineen. Ja mukavine höpötyksineen. Tänään töistä tullessani ajattelin hieman järjestellä kotia ja imuroida huomenna aamun sarastuksessa. Mutta kuinkas kävikään. Ensin söin naapurien kanssa maukasta uunissa parsakaalipedillä haudutettua lohta. Sitten aloin leipoa englantilaista konjakilla terästettävää hedelmäkakkua. Sen siirryttyä uuniin, päätinkin leikellä akvarelliarkkien epäonnistuneista otoksista onnistuneita kohtia naapureille joulutervehdyksiksi. Yllätyin. Tavoitin Joulun tunnelman! Eikös se ole pääasia? Siivous odottakoon välipäiviä.
Mullakin oli tänään työpäivä, mutta joulutunnelma valtasi jo eilen, niin että työssä olin tänään tehottoman hälläväliä-mielialan vallassa enkä saanut enää paljonkaan aikaan. Joulutunnelma eilen tuli siitä, kun asettelin neljä hyasinttia, yhden tulppaani- ja yhden neilikkakimpun esille ja tein hiukan pikkusiivousta ja E. imuroi. Hyviä pyhiä!
VastaaPoistaHauskaa, harva pystyy tuollaiseen sopontaaniin toimintaan keskellä jouluvalmisteluja. Noin on parempi!
VastaaPoistaPaula,
VastaaPoistasamaa toivotan sinulle eli hyviä pyhiä. Leipomastani kakusta tuli muuten aivan ihana konjakin tuokaus koko huusholliin.
Katriina,
VastaaPoistajoskus spontaanius on paikallaan. Mulle se oli nyt mahdollista, koska astun sekä huomenna ja ylihuomenna valmiisiin joulupöytiin. Luin blogistasi joulusiivousohjeen ja pientä kiusausta on nyt ilmassa kakkukonjakin tuoksujen höyryissä tässä pc:n äärellä....
Kuulostaa ihanan rennolta. minä olen kans rentoillut aika hyvin, vaikka on täällä nyt hiukan siivottukin. mennään just joulusaunaan, leivon pullaa, kivaa puuhaa näin puolen yön maissa. Tänään käytiin viemässä hautausmaalle kynttilöitä ja huomenna pääasiallinen homma on huilaaminen ja syöminen, sitten kun huvittaa! En meinaa tuonne sateeseen pistää huomenna nokkaani.Rentoa joulumeininkiä sinnekin!
VastaaPoistaMukavalta kuullostaa...juu kannattaa siivoilla vasta kun on leikellyt ja sitä paitsi leikkely on minustakin mukavampi joulumielen tuoja kuin siivous. Aivan mahtavaa kun saa itse valita missä järjestyksessä töidensä lomassa mitäkin painottaa ja miten tunnelmansa luo...
VastaaPoistaSitten simps, äkkiä roskat piiloon. Niin se joulu tuli meillekin. Englantilaista hedelmäkakkua rakastan.
Hyvää joulua!