tiistai 13. joulukuuta 2011

Aleksis Kiven kadulla tiistaina klo 15


Helsingissä on lämmintä, tuulista, lumetonta. Ja pimeää. Kostealla säällä kaupungin lukuisat valot tuplaantuvat heijastuksina ja hajavaloina. Maisema täplittyy katulyhdyistä, liikennevaloista ja jouluvaloista.

Päivät tuntuvat kuluvan liian nopeasti. Tänään mietimme töissä, että onko se joulu jo todella ensi viikolla? Kaikenlaiset menot, kekkerit ja työkokoukset täyttävät vuoden viimeiset viikot. Huomenna on sitä, ylihuomenna tätä ja viikonloppuna sitä ja tätä. Loppuvuoden työtkin pitäisi saada jonkinlaiseen kunnialliseen päätökseen ennen parin viikon lomataukoa.

Yllättäen tulee pari surullista pysähdystä. Työkaveri sairastuu äkkiä vakavasti. Toinen työkaveri loukkaantuu. Ei vakavasti, mutta harmillisesti. Itse saan postitse seulontamammografiasta puhtaat paperit. Huokaan syvään helpotuksesta – aina kahden vuoden välein. Tunnen silti olevani jotenkin rasittava ihminen, liiaksi ehkä itseeni keskittynyt.

Ihan hiukan joulua on tulvinut tänään kotiin. Taatelikakut viikonlopun perhejuhliin on paistettu. Koti tuoksuu hyvältä. Myöhään illalla kävin viemässä roskapussit jätehuoneeseen ja osasin kotiin pimeässä tuoksua seuraten.
  
Joulun suklaa- ym. makeissesongin keskellä tuiki tavallinen kaupassakäynti vaatii tahdonlujuutta. Tänäänkin suoritin onnistuneen ohimarssin: ohitin vihreät kuulat, Finlandia-kuulat, Wiener Nougatit ja Fazerin konvehdit. Kovasti on muitakin herkkuja ja houkutuksia tarjolla kaikkialla. Painokäyrä on mennyt pitkään tasaisena. Vuodenvaihteen jälkeen sen pitäisi taas kääntyä loivasti alaviistoon. Siispä lisää liikuntaa! Nyt, kun  toipunut jalkakaan ei enää ole esteenä. 

2 kommenttia:

  1. Toipunut jalka on varmasti ilonaihe, aina silloin kun sen sattuu muistamaan. Itselläni on polvi ärtynyt ja estää pitemmät kävelyt, ja se harmittaa outoudessaan.

    Mammografiatulos tuli vasta minullekin. Sitä tulee joka kerta jotenkin nöyrän kiitolliseksi, että taas kerran sai puhtaat paperit. Joku toinen ei ehkä saanut.

    VastaaPoista
  2. Katriina,
    mikä tahansa kehossa prakaava osa haittaa koko kroppaa ja liikkumista. Toivottavasti polvesi toipuu pian.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!