Aleksis Kiven kadulla tiistaina klo 15

Helsingissä on lämmintä, tuulista, lumetonta. Ja pimeää. Kostealla säällä kaupungin lukuisat valot tuplaantuvat heijastuksina ja hajavaloina. Maisema täplittyy katulyhdyistä, liikennevaloista ja jouluvaloista.

Päivät tuntuvat kuluvan liian nopeasti. Tänään mietimme töissä, että onko se joulu jo todella ensi viikolla? Kaikenlaiset menot, kekkerit ja työkokoukset täyttävät vuoden viimeiset viikot. Huomenna on sitä, ylihuomenna tätä ja viikonloppuna sitä ja tätä. Loppuvuoden työtkin pitäisi saada jonkinlaiseen kunnialliseen päätökseen ennen parin viikon lomataukoa.

Yllättäen tulee pari surullista pysähdystä. Työkaveri sairastuu äkkiä vakavasti. Toinen työkaveri loukkaantuu. Ei vakavasti, mutta harmillisesti. Itse saan postitse seulontamammografiasta puhtaat paperit. Huokaan syvään helpotuksesta – aina kahden vuoden välein. Tunnen silti olevani jotenkin rasittava ihminen, liiaksi ehkä itseeni keskittynyt.

Ihan hiukan joulua on tulvinut tänään kotiin. Taatelikakut viikonlopun perhejuhliin on paistettu. Koti tuoksuu hyvältä. Myöhään illalla kävin viemässä roskapussit jätehuoneeseen ja osasin kotiin pimeässä tuoksua seuraten.

  

Joulun suklaa- ym. makeissesongin keskellä tuiki tavallinen kaupassakäynti vaatii tahdonlujuutta. Tänäänkin suoritin onnistuneen ohimarssin: ohitin vihreät kuulat, Finlandia-kuulat, Wiener Nougatit ja Fazerin konvehdit. Kovasti on muitakin herkkuja ja houkutuksia tarjolla kaikkialla. Painokäyrä on mennyt pitkään tasaisena. Vuodenvaihteen jälkeen sen pitäisi taas kääntyä loivasti alaviistoon. Siispä lisää liikuntaa! Nyt, kun  toipunut jalkakaan ei enää ole esteenä.