Lähdettiin lauantaina
leffaan. Aioittiin mennä katsomaan kotimaista kevyttä elokuvaa (21 tapaa jne.),
mutta sattuman seurauksena istahdimmekin katsomaan ranskalaista ulkomaisten
elokuvien sarjassa Oscar-pystin saanutta elokuvaa ”Rakkaus”. Menkää kuulkaa katsomaan. Kaikkia
meitä odottaa vanhuus - ennemmin tai myöhemmin, jos elämä ei lopu aiemmin.
Koskettava ja kaunis, ajatuksiin pyörimään jäävä, hienosti ja uskottavasti näytelty. Kaikki
tapahtuu yhdessä huoneistossa alkukohtausta lukuun ottamatta ja roolihenkilöitä
on lähinnä kaksi. Siitä huolimatta intensiivisyys piti otteessaan niin, että
huomasimme elokuvan olleen ylipitkän vasta poistuessamme. Kertaakaan en vilkaissut
kelloa.
Tänään ajattelin monta
kertaa kuinka suuri onni on, kun on erityinen läheinen ihminen. Kyllä toisen hauduttama uunipuuro aina oman puuron voittaa.
Kävimme myös katsomassa tuon mltei dokumentin tiheän elokuvan. Toistaiseksi kylläkin samastuin epävarmaan ja hämmentyneeseen tyttäreen enkä onneksi vielä pariin jonka rakkautta elokuva käsitteli. Kaiken se kesti heillä. Vai kestikö ja miten loppui tuo elokuva?
VastaaPoistaMulla alkaa seuraavat tasavuodet lähestyä ja ikääntyminen alkaa olla ajankohtaista, vaikka enimmän aikaa tunnen itseni lähinnä milloin mistäkin innostuneeksi pikku tytöksi. Naapurustossa olen seurannut vielä iäkkäämpiä, joten vanheneminen eri ilmenemismuodoissaan liippaa läheltä.
PoistaTäällä elokuva pyörii Maximissa. Suosittelen todellakin, jos vain aikaa liikenee. Ainakin minä sain ostettua liput suoraan kassalta ilman ennakkovarausta.
VastaaPoistaEdellisessä asuinpaikassa - pikkukaupungissa - hyvät elokuvat saattoivat pyöriä vain muutaman illan. Harmitti joskus.