Yrjönkadun uimahalli on Suomen ensimmäinen ja vanhin julkinen uimahalli. Halli otettiin käyttöön vuonna 1928. Uimahallirakennuksen on suunnitellut arkkitehti Väinö Vähäkallio. Rakennus edustaa tyyliltään 1920-luvun klassismia. Uimahalli on suojeltu ja sisätiloiltaan kaunis ja kylpylärakennuksen kaltainen. Hallissa on säilynyt menneen ajan erikoisuuksia kuten helmiäspintaiset juoma-altaat, vanhat uimakopit ja vaatekaapit sekä kauniit veden väreihin sävytetyt kaakelit.
Pidin aika pitkän uimatauon kaaduttuani toissa talevena. Kun kaatuessa revennyt polvikierukka leikattiin, kuntoutusohjeita antanut fysioterapeutti varoitteli uimisesta. Uiminen alkoi pelottaa minua. Kun lopulta uskaltauduin kokeilemaan, polvi ei reagoinut mitenkään uimiseen.
Etenen aina saman kaavan mukaan. Ensin vesijuoksen 45 minuuttia. Vaihtelen rytmiä, pikajuoksen ja loikin aina välillä kuten vesijuoksukurssilla opetettiin. Yritän pitää selkäni oikeassa asennossa, etten vesijuoksisi perä pitkällään kuten aika monet tekevät. Vesijuoksun jälkeen uin yhtä pötköä 20 minuuttia pysähtymättä välillä. Uin altaan matkan rintaa ja paluusuuntaan selkäuintia. Tämä uintijakso kohottaa kuntoa nopeasti. Uituani menen juomaan ja pesulle. Pesun jälkeen menen saunaan. Yrjönkadulla on "nuorten sauna" (haaleampi) ja "mummujen sauna" (kuuma). Valitsen kuitenkin useimmiten nuoriso-osaston, koska en ole mikään supersaunoja. Urakka palkitaan ihanalla raukeudella ja yleensä paremmilla yöunilla.
Ihan hävettää tunnustaa, mutta en enää jaksa enkä kestä kiljuvia ja roiskivia lapsia uimahallissa. Koska Yrjönkadulla ei ole lasten allasta aikä mitään muutakaan nykyuimaloiden aktiviteetteja, siellä voi uida rauhassa. Olen likinäköinen. Olen laseitta uidessa kuin pumpulissa, koska näen epätarkasti.
Vesijuoksun aikana ehtii ajatella vaikka mitä. Toisinaan yritän olla ajattelematta mitään. Pois lähtiessäni tarkastan, mitä lukemaa järeääkin järeämpi vanha vaaka näyttää. Korkein lukema on 200 kg ja sinne on vielä matkaa.
Ihana uima- ja juoksumiljöö. Kiljuvista ja roiskivista olen täysin samaa mieltä. Samaisesta syystä minä olen ryhtynyt uimaan ja juoksemaan Tampereella kunnostettuun Pyynikin uimahalliin. Se on myös suojellussa rakennuksessa vasta entisöidyssä siistissä kuosissaan. Uimahallissa en kestä myöskään uintiseurojen huuto- enkä pillinvihellysääniä. Niitäkään ei kuulu Pyynikillä. Onneksi meille "rajoitteisille" on oma uimahalli. Pitäisi jokus ihan tehdä retki tuonne Yrjönkadulle. En lainkaan hahmota paikkaa.
VastaaPoistaSuosittelen uintiretkeä Yrjönkadulle. Ihan totta, en muistanutkaan noita pillejä, Yrjönkadulla ei ole niistäkään harmia. Musta kaikki häly uimalassa ärsyttää, kun ääni kaikaa kaakelipinnoilla. En siksi tykkää käydä missään vesijumassakaan.
PoistaHienoja otoksia! Miten onnistuit kuvaamaan uimahallissa? Tuolla näyttää olvan tunnelmaa vaikka muille jakaa.
VastaaPoistaNäillä kymmenillä kartan lapsiystävällisiä ruokapaikkojakin. Minusta se on ymmärrettävää, kun on oman hommansa jo hoitanut.
Yrjönkadulla omat pukukopit ja kaapit ovat altaan viereisen käytävän varrella, mikä helpotti kuvaushommaa. Käytävä ja kopit näkyvät kolmennessa kuvassa. Yritin olla myös hienotunteinen - ei ole tunnistettavia ihmisiä kuvissa. Täällä kun voi uida myös nakuna. Miehillä ja naisilla on omat uintipäivät.
PoistaHyvät kuvat tuttuakin tutummasta uimahallista. Olen asunut ihan nurkan takana ja käynyt äitini ja tyttökaverin kanssa täällä sekä sitten vakituisemmin viikottain myöhemmin kylpyhuoneettomassa alivuokralaisasunnossa asuessani. Nyt on jo muutama vuosikymmen mennyt viimeisimmästä käynnistä. Taidankin aloittaa uimakauden tuolta tänä vuonna;)
VastaaPoistaLea P., aloitappa taas käynnit vanhassa ja tutussa paikassa. Pari remonttiakin on taidettu tehdä sitten viime käyntisi. Uintivesi ei haise kamalasti kloorille, joten joku ionisointi lienee mukana veden puhdistuksessa?
PoistaSamasta syystä en voi käydä misäään uimahalleissa Porissa, ellen sitten jaksaisi lähteä suurinpiirtein kuudelta: Ota huomioon, että minulla ne kiljuvat lapset ovat vielä mahdollisesti oppilaita! Hyvää Pääsiäistä!
VastaaPoistaYmmärrän, että ärsyttäis... Kiitos samoin!
Poista