Jo aikuiset lapseni tekivät minulle tänään ruuan. M. teki pääruuan ja A. jälkiruokatortun. Sapuskat olivat tosi maukkaita molemmat. Pääruokana oli täytettyä kesäkurpitsaa puikulaperunoiden ja ruokaisan salaatin kera. Jälkiruoaksi A. oli valmistanut sitruuna-marenkitortun, mikä oli mukaeltu vähemmän makeaksi kuin alkuperäinen lemon-marengue pie.
Ruokailun jälkeen lähdimme Viikkiin linturetkelle MK:n idean mukaisesti. Matkalla havainnoimme 35 eri lintulajia. Harvinaisin oli Viikin pellon laidalta bongaamamme kattohaikara, kovin usein ei törmää myöskään mustavikloon, pikkutikkaan, keltavästäräkkiin, lapasorsaan tai taviin. Muistelimme retkellä viime kesän hienoa patikointia Yyteristä Preiviikinlahteen ja siellä Leveäkaria, joka eilen tuli ykköseksi lintutornien välisessä Tornien Taisto-kilpailussa. Viime kesänä näimme Leveäkarilla merikotkan uljaan kaarron taivaalla.
Keväsitä luontoa on ihanaa filistellä. Kasvillisuus tunkee voimissaan maasta aurinkoa kohti. Tänään olikin aurinkoista ja kesäisen lämmintä. Lähiruovikossamme pesii joutsen ja nokikana, joka kuvassa lipuu kovaa vauhtia päätään nyökytellen veden pintaa pitkin. Lapseni tuntevat lintulajit paljon paremmin kuin minä, joten muna on tässä suhteessaa kanaa viisaampi. Minulla oli kerrassaan ihana äidinpäivä, kiitos kivasta päivästä lapsukaiset ja MK.
Samoja luontofiiliksiä täällä, käytiin tänään kevään kauneimpana päivänä myös Helsingissä L&H:n uudessa majassa Kivinokassa. Hekin kertoivat nähneensä tänään Viikissä kattohaikaran... Mikäs pensas sulla on tossa kollaasin ylärivin keskimmäisessä kuvassa. Ei kai magnolia? Ihanat herkutkin olet saanut lapsilta.
VastaaPoistaMullakin yhdellä naapurilla on nyt mökki Kivinokassa. Samaa haikaraa taisimme sitten tiirailla. Kukkimista valmisteleva puu on Viikin Arboretumissa ja Japanin magnolia.
VastaaPoistaJoo. tornien taiston voitto meni meille tuttuun torniin. Ajattelin sitä kun kuulin asiasta. Kai te taas tuutte kesällä?
VastaaPoistaJust puhuttiin tänään, että olisi kiva uusi viimeksäinen retki. Mun tammikuussa telomani jalka ei ole vieläkään ikävä kyllä kunnossa ja se huolestuttaa mua. Toivottavsti kesälomaksi olisi jo entisellään?
VastaaPoistaKivaa oli!
VastaaPoistaAivan täydellinen äidinpäivä!
VastaaPoistaVoi kamala kun tulee aina nälkä, kun katselee tällaisia ihania ruokakuvia! Ihanaa kun olet saanut lasten valmistamana ruokaa äitienpäivänä! :)
VastaaPoistaMinä en ole tainnut ikinä tuolla Viikissä käydä, mutta voisi kyllä ehdottomasti sinne joskus suunnista.
Oi että ruuat kuulostavat ja näyttävät hyviltä! Komppaan Marikaa; nyt iski ihan hirmuinen nälkä!!!
VastaaPoistaMinäkin iskin silmäni magnoliaan, ooh!