Hämärä hetki

Meditoin aamun hämärässä kotini parhaan näkymän äärellä. Tämä näkymä jää jälkeeni, kun pian muutan uusien näkymien äärelle. Tuijotan kulmaikkunasta siihen merikaistaleeseen, mikä pilkottaa talojen välistä. Tyhjennän päätä kaikesta tohinasta.

Jotain olen tässä elämässä oppinut. Pari viikkoa olen suurinpiirtein paahtanut töissä ja purkanut vielä lokakuussakin kesäloman aikaista ruuhkaa. Tämä viikko oli tehokas, sain kaksikymmentä senttiä töitä pois pöydältäni. Vieläkin sitä on jäljellä, mutta vapaana aamuna mielessä käy työstä vain hetken häivähdys. Nuorena en vielä osannut etäännyttää työkiireitä irti omasta elämästä. Nyt se onnistuu jo aika hyvin - usemmiten.

Havahdun ajatuksistani yläkerrasta kuuluvaan meteliin ja avaan aamu-tv:n. Kuuntelen Ollilan haastattelua ja mietin, tuleeko tuo meteli imuroinnista vai asunnon viikkostailauksesta? Tavallisestihan olen tähän aikaan hankkiutumassa töihin enkä kiinnitä tuollaiseen kalusteiden siirtelyyn huomiota.

Mietin, lähdenkö siskon luo Poriin junalla vai bussilla. Pidän enemmän kiskoilla matkustamisesta, mutta aikatauluista ei taas tiedä. Taivaalta on tullut aamuyöllä syksyn ensilunta ja ne VR:n kuuluisat vaihteet...? Taidan käyttää Satakunnan liikenteen palveluja ainakin menomatkalla. 

Kiva mennä käymään vanhassa kotikaupungissa ja ennen kaikkea tavata pitkästä aikaa kaikki siskot. Hyvillä mielin alan pakkailla minimaalisia asioita matkakassiin. Matkavihdykkeet ensimmäisenä: keskeneräinen neuletyö, aamun HS, Kirjailijattaren runokirja, Westön uusin kirja ja torstain Anna-lehti. Työpuhelin alkaa soida. Suljen sen.

Syksyinen näkymä viime sunnuntailta Kaivopuistosta.