Tänään kauniina
syyslauantaina taivas on ollut sininen ja ruska täyttymyksessään.
Lämmintäkin
on vielä ollut. Kuin kesän loppumisen näytös.
Kuin ilotulitus.
Koko vuosi on säiden suhteen ollut miltei täydellinen.
Kunnon lumitalvi, hieman myöhäinen kevät, lämmin kesä.
Ja harvinaisen kaunis syksy.
Kävelimme Vanhankaupunginlahden
ruovikon halki ja pitkospuita pitkin
Lammassaareen ja Kuusiluotoon.
Kuusiluodon haavat havisevat keltaisissaan.
Kalliolla lampaiden ja jänisten pökäleet ovat sulassa sovussa keskenään.
Vesilinnut ja ruovikossa pesijät ovat jo ajat sitten vaienneneet.
Vain kaislikko huminoi ja huojuu ympärillä.
Valkoposkihanhet
parveilivat ja kaartelivat suurina joukkoina aurassa taivaalla.
Lähtöharkat ovat
meneillään.
Hanhet tietävät, että kylmät säät ovat pian täällä.
Valkoiset
posket määrätirtoisen uljaasti etelään suunnatuina ne
valmistelevat tämän
syksyn loppunäytöstä.
Katsoin viime syksyn blogista, milloin hanhet lähtivät.
Olen tehnyt postauksen jäähyväisistä 3.10.,
joten valkoposket ovat viihtyneet
rannoilla viime syksyä kauemmin.
Säätiedotuksissa
kerrottiin, että ensi viikolla viilenee ja yöllä pakastaa.
Kyllä hanhet sen
tietävät.
Kun tuuli kääntyy puhaltamaan oikeasta suunnasta, taas mennään.
Upean näköistä! Tuollainen paikka on hyvä retkikohde. Vuosi on tosiaan ollut uskomattoman hieno tähän asti, jokainen vuodenaika ihan täydellinen. Siksi loppuvuotta odottaakin vähän jännittyneenä.
VastaaPoistaMeilläkin oli kiva retkipäivä Oulussa sukulaisten kanssa.
Teillä oli todellakin hienot maisemat pohjoisessa. Suomi on kaunis maa ja syksy on ollut tänä vuonna erityinen.
PoistaTäällä Oulussa on myrskytuuli puhaltanut ja koivuista on lehdet lentäneet tuulen mukana. Ja yksi peltikatto... Naapurin vaahteranlehdet ovat meidän pihalla.
VastaaPoistaIltalenkillä huomasi, kuinka aurinko laskee jo "aikaisin" ja samalla ilma alkoi kylmetä. Pakkasta luvassa, mutta en valita, niin on kaunis syksy ollut.
Niin, kyllä päivät lyhenevät nyt kovaa vauhtia. Kohta siirrytään talviaikaan ja sitten vasta pimeää onkin. Täällä etelässä on ollut aika leutoa, ei ole tuulosia ollut
PoistaIhania syyskuvia. Muissakin blogeissa syksy koreilee kauneimmillaan. On tämä syksy upea vuodenaika. Ja kesä vasta ihana oli!
VastaaPoistaTÄMÄ syksy on ollut poikkeus säiden suhteen. Yleensä en pidä syksystä ollenkaan.
PoistaKirkas, huima keltainen! Ja hanhet, oi. Täällä ei ole hanhia.
VastaaPoistaHanhia on kiinnostavaa seurata. Tulevat jostain Euroopasta keväällä ja häipyvät syksyllä jonnekin. Täällä ollessa syntyy uusi sukupolvi. Nyt syksyllä ei poikasia enää erota vanhemmista.
PoistaVoi miten kauniisti olet taltioinut syksyn kuviisi - upeita värejä! Nyt värit jo häviävät kovaa vauhtia, ollaan matkalla kohti harmaiden sävyjen kuukautta.
VastaaPoistaKiitos. Kyllä lehdet nyt todella taitavat tippua ja värit haalistua vesisateessa.
VastaaPoista