keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kotia kohti


Operaatio kodin siirtämiseksi uusien seinien sisälle alkaa olla viimeistelyvaiheessa. Kiirettä on pitänyt. Muuttoa on tehty MK:n autolla, muuttofirman autolla, polkupyörällä sekä ratikalla ja koko perheen voimin. Tämän viikon olen kuskannut nyssyköitä kahden ratikkapysäkin väliä, kun tyhjentelen vanhan kämpän hyllyjen perukoita kaikenlaisesta epämääräisestä, mutta tarpeellisesta pikkusälästä.

Koti alkaa näyttää kodilta, vanhat mööpelit sopivat uusiin paikkoihinsa ja tavaratkin löytävät vähitellen luontevan paikkansa. Tosin puhelimen laturi yms. on kadonnut ja muutamat erääntyvät laskut laitoin tietoisesti jonnekin tärkeään paikkaan – kunhan vaan muistaisin minne? Pieni kaaos taitaa olla eittämätön osa muuttohommissa? Siltä ei meilläkään täysin vältytty. Puuhaa on tiedossa vielä toviksi ja toiseksi, koska purkamattomia muuttolaatikoita riittää joulun ylikin.

Hetkittäin olen ehtinyt pysähtyä nauttimaan uuden kodin tarpeellisista lisäneliöistä, sinisistä hetkistä aamun sarastaessa, isoista ikkunoista ja näkymistä rakentuvaan rantapuistoon.

6 kommenttia:

  1. Kiva näkymä! Sinä sentään jaksat muuttorumban keskeltäkin postata. Minä en jaksa avata edes tietokonetta, ja joulukorttihommakin etenee kovin hitaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa taitaa jäädä joulu kortteineen väliin tänä vuonna. Sain lapsilta lahjaksi iPadin, jota sinäkin muistaakseni käytät. Kerroppa mulle hyviä peli- ym. vinkkejä sudokun ja karkkipelin lisäksi.

      Poista
  2. Minulle kävi samoin kun muutin; laskut joutuivat hukkaan ja maksut viivästyivät :)
    Kaunis sininen ikkunanäkymä, niin avara! Minunkin asunnossani on isot ikkunat, mutta asun kylläkin ensimmäisessä kerroksessa. Kaipaan maisemia ja tykkäisin asua korkealla, mutta nyt on näin.. Ehkä joskus toisin.
    Jouduitko ostamaan uuden laturin puhelimeen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaima, osa laskuista on jo löytynyt ja laturin sain lainaksi. Lopulta kadotin sekä oman että työpuhelimen laturin. En vaan tajuu...

      Poista
  3. Kiva kuulla että muuttorumba alkaa olemaan ohipäin ja saat rauhoittua omassa kodissa :) oikein mukavaa joulun odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, Sarppu. Käynpä katsomassa, onko blogissasi jouluisi herkkuvinkkejä. Ihan varmasti on, luulen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!