sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Pelkkiä perusasioita


Useat blogit ovat pullollaan kaikenlaista jouluun liittyvää: kattauksia, ruokia, askarteluja, koristeltuja kuusia, kukkia etc. Niitä on kiva katsella, vaikka mulla on ainoastaan olohuoneen ikkunan pielessä ripustettuna yksi tähtivalosarja ja pöydällä siskon tuoma komia 8-kukkainen joulunpunainen amaryllis. Olen ostanut jokaiseen aikuisiän kotiin jouluisen pöytäliinan. Eilen ostin tähän kotiin Sanna Annukan kuvittaman ja iloisen joululiinan Sokoksesta. Levitän se pöydälle aattona.


Jouluisen tohinan keskellä olen juuri nyt vähän uuden kodin pumpuleissa. Perusasiat miellyttävät ja vähä riittää. Purkamatomia laatikoita on vieläkin seinien vierustat täynnä, mikä lienee suhteellistanut käsitystäni tavaran tapeesta. En kaipaa tohinaa, lisää tavaroita enkä juuri nyt liikaa ihmisiäkään ympärille.


Huomenna menen poikani kanssa Hakaniemen halliin ruokaostoksille. Välillä ajattelen NY:ssa joulun yli työskentelevää tytärtä. Tänään söimme entisen naapurin Marian maasta kaivamista maa-asrtisokista tekemääni sosekeittoa. Se on niin yksinkertaista valmistaa, mutta takuuvarmasti aina maukasta. Sunnuntain kunniaksi lorautin hieman kermaa sekaan.


Torikortteleista Senaatintorin laidalta löytyy mielenkiintoisia elämänmakuisia ja rosoisia sisäpihoja, joissa ei näy ristin sielua, vaikka viereiset talot ovat tupaten täynnä turisteja. Kuvissa näkyvään punaiseen pihaan puikahdin Helenankadulta. Suosittelen puikahtamista.

4 kommenttia:

  1. Tuon kohteen merkkaan ehdottomasti ylös.
    Ajattelin heti sen olevan jostakin kauempaa.
    Yksi ystäväni myi juuri kuluneella viikolla asuntonsa ja
    elelee ehkä jokseenkin samoissa fiiliksissä.
    Minä edelleen suunnittelen mistä nurkasta
    antaisin feng shuin alkaa puhaltaa.
    No ulkona ainakin puhaltaa taas miltei myrsky.
    Odottelen teinejä kotiin.
    Kun aamulla näen kengät eteisessä,
    en taas muuta tarvi.
    Hyvää Hakaniemeä,
    minä pidän siitä niin!
    Ja Hyvää Joulua myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannttaa poiketa sisäpihoille kaupungintalon taakse.
      Kyllä sitä aina toivoo lasilleen parata. Ja kengät eteiseen aamuun menneessä.
      Hyvää Joulua Sinullekin!

      Poista
  2. Niin ihanat kuvat! Ihmisiä vailla oleva pysähtynyt tunnelma tenhoaa, ja värit.
    Eihän joka joulun tarvitse olla samanlainen, erilainen joulu uudessa kodissa voi olla hyvä kokemus. Hallikeikassa on varmasti tunnelmaa; hallit kun ovat sellaista, mitä meillä ei ole.

    Hymyilevää ja leppoisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän erilainen joulu tästä taitaa tulla, mutta varmaankin mieleen painuva, luulisin.
      Samoin Sinulle, leppoisaa ja mukavaa Joulun aikaa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!