Astuessani parikymppisenä interrailaajana kauan sitten
ensimmäistä kertaa Kööpenhaminan asemalta liikenteen sekaan mieleeni muistui
kuva ensimmäisestä koulun maantiedon kirjasta. Kuva oli Kööpenhaminan
keskustasta ja siinä kadut olivat sakeanaan polkupyöristä. Kuvatekstissä
mainittiin, että tansakalaiset ovat maailman innokkaimpia polkupyöräilijöitä.
Kööpenhaminan liikennepolitiikan tavoitteena on tehdä
kaupungista maailman paras pyöräilykaupunki ja hiilidioksidineutraali kaupunki kymmenessä
vuodessa. Parhaillaan on rakenteilla useita erityisesti pyöräilyä sujuvoittavia
siltoja ym. liikennejärjestelyjä.
Jalankulkijan silmin pyörät kulkevat sujuvasti ajoväylistä erotetuilla ja hieman korotetuilla kaistoillaan. Kevyttä liikennettä ei siis sekoiteta, mikä takaa pyöräliikenten sujuvuuden, nopeuden ja turvallisuuden. Hieno homma, kun tuntuu että kaikki ovat juonessa mukana. Salkkuherrat ja tyylikkäät daamit siinä kuin muutkin polkijat kiitävät työmatkat sutjakkaasti polkien.
Kaupunkipyörät vaikuttavat tavallisilta peruspolkupyöriltä, jopoja tai cruisailupyöriä ei näkynyt ollenkaan. Yleisin pyörän väri on musta ja usein pyörässä on etu- tai takakori tavaroiden kuljetuksen helpottamiseksi. Monivaihteisia maantiepyöriä ei juuri näkynyt ja peruspyörät sopivatkin kaupunkiajoon tasaisessa kaupungissa varmaan parhaiten. Näin siellä täällä Tuntureita, yleisin pyörämerkki on havaintojeni mukaan englantilainen Raleigh.
Tanskan design ansaitsisi vielä hyvin oman osionsa matkapostausten sarjaan, mutta Köpis taitaa olla nyt osaltani käsitelty. Ovathan nämä tanskalaiset Hayt, Muutot, Menut, NormanCopenhagenit ym. tuttuja täällä blogistaniassa ilman minunkin mainostamistani. Niitä tarrautui kyllä matkaani muutamia parin huivituliaisen lisäksi. Hinnat olivat hieman edullisemmat kuin Suomessa.
Eläköön polkupyörät!
VastaaPoistaJust niin, kelpo vekotin se pyörä.
PoistaNäyttää melko samanlaiselta menolta kuin Amsterdamissa. Se on myös pyöräilijöiden kaupunki.
VastaaPoistaTaitaa olla. Amsterdamin käynnistä on pitkä aika ja olisi kiva käydä siellä(kin) uudestaan.
PoistaKauniita postauksia tämä ja nuo aikaisemmat Kööpenhaminapostaukset! Vähän on kyllä eri maailmaa kuin täällä Santorinilla, jossa kaikki on hyvin pienimuotoista. Ajattelen aina, että tämä Santorini ja varsinkin Oia olisi Päivin paikka matkustaa. Tämä on vähän kuin miniatyyriä kaikkeen suureen verrattuna. Polkupyöriäkin täällä on, mutta olen nähnyt ihan vain muutaman.
VastaaPoistaEhkä mää tulenkin joskus vielä sinne kirjoittamaan?
PoistaNytpä luin kerralla kaikki Kööpenhamina-postaukset. Kiitos virkistävästä, ihan erilaisesta kuvasta Köpikseen. Usein näkee kuvissa niitä samoja maisemia, mutta sinä olit löytänyt modernin, toisella tapaa kiehtovat kaupungin. Minä niin tykkään tuosta, että rakennetaan kaupunkia sellaiseksi, että siellä on hyvä polkea fillarilla. Ja merikylpylä näytti houkuttelevalta, toivottavasti sellainen saadaan pian sinne Helsinkiin.
VastaaPoistaYksi meidän ryhmästä heitti vaatteet pois ja sukelsi mereen merikylpylässä. Ihailen moista rohkeutta!
Poista