Kotona ja kotona

Vietin viikonlopun syntymäkaupungissa Porissa siskon luona. Aina Poriin mennessä tuntuu vähän kuin palaisin kotiin. Olen asunut lähes 40 vuotta muualla, mutta synnyinseudulla on tunnetasolla edelleen monien muistojen vuoksi pieni osa kotia. Fiiliksiä ei yhtään heikennä se, että Auli-siskon kodissa on aina niin kodikas tunnelma ja tuntee olevansa sinne tervetullut. Ei tarvitse yhtään pingottaa ja voi olla kuin kotonaan. Kiitos sisko!

Kuvassa oleva Porin raatihuone on Porin tunnetuimpia nähtävyyksiä ja minullekin tuttu näkymä lapsuudesta asti. Vuonna 1841 Porin palon jälkeen valmistuneen uusklassisen rakennuksen on suunnitellut Carl Ludvig Engel. Raatihuoneelta avatuu näkymä Raatihuoneenpuistoon, missä muistan käyneeni äidin kanssa jo lapsena ja jonka luulen omien lastenikin muistavan lapsuudestaan. Engel liittää siis nykyisen ja entisen kotikaupungin toisiinsa.  

Saimme melkein koko suvun eli 14 eri ikäistä lähisukulaista istutettua lauantaina saman pöydän äärelle Raatihuoneen kellarin ravintolaan. Niin tunnelmallista, mukavaa ja harvinaista. Ruokakin oli hyvää. Vain vanhin sisko miehineen ja lapseni puuttuivat muiden menojen vuoksi.

Kun tänään lähestyin junassa Helsinkiä tuntui taas siltä, että palaan kotiin. Samaa tuulista ja lumista tuiverrusta sekä siellä että täällä. Kotona sytyttelin heti kynttilöitä. Nyt keitän teetä ja haukkaan kohta maan mainiointa satakuntalaista perinnekakkoa. 

Sädetystä & siedätystä

Helsingin WDC-vuosi ja 200-vuotisjuhlavuosi pääkaupunkina alkavat vedellä viimeisiään. Mitä jäi käteen? Keskustelua designista, pientä kaupunkikuvan kohentumista siellä täällä, luentoja, workshoppeja, lukuisia tapahtumia. Kohta poistuvat kaupunkikuvasta loputkin WDC-logoin varustetut liput ja teippaukset. Valkoisella pohjalla kelluvat ameebamaiset värikkäät hahmot hävisivät jo jokin aika sitten kaupungin roskiksista.

Kaupunginjohtaja Pajunen sytytti maanataina laservalokiilan Unioininkadun akselille.  Sininen valokaari kantautuu Tähtitorninmäeltä Kallion kirkon kupoliin. Viime viikolla jo huomasin valoa testattavan. Aamulla kävelin kirkon sivuitse töihin, koska halusin nähdä säteen kirkon kupolissa läheltä. Aamuisessa lumentihutuksessa laservalo näytti väreilevältä timantilta. Säde kuljetti minut työpaikalle.

Kävelin töihin lumisohjossa taiteillen. Helsingin jalkakäytävät ovat järkyttävän huonossa kunnossa ja vaarallisia. Onhan toki lunta tuprunnut lähes päivittäin. Mutta silti! Mielestäni kaupungin pitäisi hoitaa kaikki lumityöt kantakaupungissa. Rahat katujen talvikunnossapitoon voi kerätä vaikka korotettuna kiinteistöverona. Rahalla kaupunki ostakoon enemmän aurauskalustoa ja miestyövuosia.

Katuja sentään aurataan raideliikenteen toimivuuden varmistamiseksi. Mutta kiinteistöt eivät huolehdi lähes ollenkaan katujen aurauksesta. Katujen ja jalkakäytävien väliin jää lisäksi kiistelty osuus, ei kenkään hoitama alue eli pysäköintiruudut. Niitä ei auraa kukaan. Säälin autoilijoita, jotka joutuvat lapioimaan autonsa kadulta auratun lumivallin alta esiin. 

Toissa talvena kaaduin ja loukkasin polven kierukan juuri aamun kaltaisessa sohjossa. Siitä jäi minulle leikkauksesta huolimatta vamma loppuiäksi. Sietokyky on nyt kertakaikkiaan koetuksella. Helsingin kaupunki, tee asialle jotain! 

Laskeutumista hiljaiseloon

On ollut ihana ylimääräiseltä tuntuva neljän päivän lomaputki. Vähän kuin joulun ajan esimakua: hiljaista oloa, läheisten tapaamista, uusia ruokakokeiluja, pipareita ja kuivaa kakkua päiväkahvilla, kävelyä talvisessa maisemassa. Tätä samaa aion toivoakseni jatkaa kahden viikon kuluttua alkavan kahden joululomaviikon ajan. Talvinen hämäryys ei minua enää ahdista kuten tekee märkä syksyinen pimeys.

Kaksi seuraavaa viikkoa tulee oleman täyttä hulabaloota töissä ja muiden haalimieni menojen vuoksi. Olen onnistunut monenlaisten touhujen vuoksi saamaan tästä syksystä aika hyvän. Keskimääräistä paremmaan. Nyt kaksi viikkoa rutistusta ja sen jälkeen lepoa. Ja sitten valoisampaa vuodenaikaa kohti!

Tänään päätin hakea havunoksan metsästä maljakkoon. Otin linkkuveitsen taskuun enkä viitsinyt sulloa poikkeuksellisesti kameraa mukaan. Koko matkan ajan katselin uskomattoman hienoja värejä ja kaunista harmaata talvimaisemaa. Harmittelin kameran puuttumista. Rantaruovikko on vielä syksyn kauniiksi keltaama, taivas on tänään musteisen siniharmaa ja vastaranta hennon utuisuuden peitossa.

Tänään pitää tehdä kirjoitusharjoitelman alku. Ehdotin kirjoittajaryhmässä, että kirjoittaisimme jatkotarinan. Jokainen kirjoittaa vuoron perään jatkoa aiempaan juttuun ja voi kääntää juonta haluamaansa suuntaan. Sain ehdottajana tehtäväkseni aloittaa jutun. Tänään kirjoitan aloituspätkän. Se alkaa kenties jotenkin näin: Sinä aamuna herätessäni päässäni tuntui raskaalta. Aamuinen kahvalkuulatreeni ei virkistänyt kehoa eikä mieltä. Aamiaista syödessäni huomasin, että taivaalla oli harvinaisen paksu pilvikerros. Maailma oli muuttunut mustavalkoiseksi. Päätin tehdä elämälleni jotain.  Jne….

Noin puoli sivua ajattelin kirjoittaa. Olen jo miettinyt, kuka ryhmäläisistä saa jatkaa tarinaa seuraavaksi. Kutkuttaa, mitä saamme aikaan.

Vapaapäivä

Tänään olen viettänyt harvinaista arkivapaata. Heräsin myöhään sulateltuani pojan eilen tekemää herkullista ”Muffin-topped winter beef stew”- pataa. Tuhdissa padassa olivat mausteet ja lihan kypsyys justiinsa kohdallaan. Harvinaisen hyvin pata maistui myös MK:lle, joka santsasi kokonaista kolme kertaa.

Nuuhkin ja ihailen vielä eilen saamiani yllätysruusuja, niin isoja ja komeita – ihan täydellisiä. Eilen postaamani liikutus siis jatkui vielä ruusuihinkin asti... Kiitos lähettäjälle!

Tänään käytiin MK:n kanssa keskustassa erilaisilla asioilla. Vapaapäivä oli enemmän kuin tarpeellinen juuri tähän paikkaan. Sain monta asiaa hoidettua pois. Hankin mm. rannekellosta toista kuukautta sitten hyytyneen pariston tilalle uuden. Akateemisessa kirjakaupassa nuoret myyjättäret keskustelivat ostoksiani paketoidessaan ja kuunnellessaan samalla kirjansa johdosta haastateltavaa Päivi Istalaa. ”En ole koskaa kuullut tuollaisesta henkilöstä”, sanoi toinen. ”En minäkään, vaikka kertoikin juuri olleensa koko kansan Istalan Päivi?” Minua hymyilytti.

Haikealla mielellä

Luin siskon postauksen Virveriikka-blogista. Liikutuin hänen koskettavasta muistelustaan. Sitten luin tyttären blogia. Katselin kuvia Manhattanilta, omaa lasta keskellä suurkaupunkia, pilvenpiirtäjien lomassa – kutomani kirjoneulelapaset käsissään. Liikutuin. Olen onnellinen, kuinka kotona hän näyttää maailmalla olevan. Poikani tulee tänään onneksi käymään luonani ja saan rutistaa häntä. Kuulin työkaverin vakavasta sairastumisesta eilisissä pikkujoulupirskeissä. Sitä mietin ja murehdin puolet yöstä.

Tämä päivä on minulle paitsi kotomaan itsenäisyyden vuoksi myös henkilöhohtaisesti erityinen. Mielessä ja muistoina ovat lapsuuden itsenäisyyspäivät. Silloin meillä kotona vierailivat joka vuosi kummini. Ajattelen iäkästä kummitätiäni Mirjaa. Mielessäni lähetän hänelle lämpimiä ajatuksia. 

Kuvituksena olevat kristallikruunut ovat Presidentinlinnasta, jossa minulla oli tilaisuus käydä tutustumassa reilu vuosi sitten työasioissa. Salit tuntuivat paljon pienemmiltä kuin mitä televisoikuvista välittyy. Upeat kristallikruunutkin nyt meinaavat alkaa liikuttaa minua kaiken tämän liikutuksen keskellä.

Hämminkiä

Metroliikenne on takkuillut viikonlopun säätötöiden jälkeen. Aamulla metro oli niin täynnä, että matkustajien vaunuunsullojia olisi kaivattu. Metrokuski kuulutti: ”Tervetuloa uudet asiakkaat. Metro on noin 15 minuuttia aikataulusta jäljessä ja siksi täynnä. Yrittäkää löytää itsellenne paikka, vaikkapa naapurimatkustajan sylistä. Nauttikaa elämästä ja niin pois päin. Pahoittelemme liikenteen häiriötä. Hyvää matkaa.”

Aamupäivän aikana neuvottelin muutaman asiakkaan kanssa. Yritän olla asiallisen ystävällinen, vaikka joskus hankalissa tilanteissa se vaatii vähän pinnistelyä. Aamupäivän asiakaspariskunta kiitti pois lähtiessään ja totesi, että ”saimme kaikkiin kysymyksiimme vastauksen ja vähän enemmänkin”.

Iltapäivällä työyhteisössä nostettiin kissat pöydälle. Sanoisin melkein, että törmäsin ammattikuntien väliseen rasismiin. Voi näköjään olla tällaistakin rasismin laatua. Mietin, olisiko fiksu keino poikotoida huomisia pikkujouluja tällä perusteella. Melkein tekisi mieli jättää pippalot väliin. Mietin vielä yön yli.

Illalla olin Musiikkitalossa konsertissa. Havaitsin, että taaimmaisilla piippuhyllyillä mikrofoniin laulettu laulu muuttuu korvissa kakofoniaksi. Väliajan jälkeen tilanne hieman korjaantui, joten ehkä ongelmaa oli pyritty ratkaisemaan.

Itsenäisyyspäivän ruokaostokset tein vasta vähän ennen kymmentä illalla. Odottaessani rautatieaseman edessä kauppakasseineni ratikkaa, näin samanaikaisesti kolme poliisiautoa. Niiden havaitseminen ei lisännyt turvallisuuden tunnetta. Päinvastoin. Ihmettelin, miksi ne parveilevat täällä tavallisena tiistai-iltana.

Ratikassa oli matkustajina kaksi erillistä kaljottelevaa ja kovaäänistä porukkaa. Ärsytti.

Hali hali

Alpakka-langasta on miellyttävää neuloa. Lanka on ihoa vasten pehmeää ja lämmintä. Lanka soveltuu erityisen hyvin sormikaiden ja kaulahuivien neulomiseen.

Alpakoiden väri vaihtelee luonnonvalkeasta ruskean eri sävyihin. Harmaita ja mustiakin alpakoita käyskentelee Etelä-Amerikan tasangoilla. Kuvan alpkakoihin törmäsimme syksyllä Teijon Mathildedalin ruukkialueella. Ei ihme, että alpakoita käytetään terapiaeläiminä. Niin ystävällisen hymyilevän hyväntuulisen näköisiä, vai mitä? Ovat kasvattajaemännän kertoman mukaan sopeutuneet hyvin Teijon olosuhteisiin. Ovat kuulemma sitä, miltä näyttävätkin. Siis kilttejä.

Kasvattaja kertoi myös, että baby-alpakka ei ole vauva-alpakan lankaa, kuten olen kuvitellut. Se on lyhyintä ja kestävintä karvaa ja baby:stä kehrätään arvokkainta alpakkalankaa. Kuvassa olevat lankani ovat baby-alpakkaa ja värjäämättömiä. Hieman hintavia kylläkin. 

Alpakasta neulotuissa sormikkaissa tulee kokemuskeni mukaan herkästi reikä peukalon päähän. Joten jätin suosiolla kaikki sormenpäät pois. Olen tehtaillut suvun nuorille miehille joululahjaksi alpakkasekoitelangasta sormettomia… hmm kämmekkäitäkö nämä ovat.

Minun käteni uppoavat kämmekkäisiin (vai kämmeköihin?) kokonaan, mutta minulla onkin pikkukätöset. Lanka on DROPS Lima/65 % wool 35 % alpaca. Väri on harmaakarvaisesta hymysuusta ja lampaasta kehrättyä. Olen kutonut tiukkaa kudosta puikoilla 3 (ohjeessa 4-5). Silmukoita on 50, resori (3 oikein, 2 nurin) jatkuu kämmenen selkämyksen puolelle, jotta kämmekkä olisi kädessä joustava. Lämpimältä tuntuvat. 

Hali hali J