tiistai 4. joulukuuta 2012

Hämminkiä


Metroliikenne on takkuillut viikonlopun säätötöiden jälkeen. Aamulla metro oli niin täynnä, että matkustajien vaunuunsullojia olisi kaivattu. Metrokuski kuulutti: ”Tervetuloa uudet asiakkaat. Metro on noin 15 minuuttia aikataulusta jäljessä ja siksi täynnä. Yrittäkää löytää itsellenne paikka, vaikkapa naapurimatkustajan sylistä. Nauttikaa elämästä ja niin pois päin. Pahoittelemme liikenteen häiriötä. Hyvää matkaa.”

Aamupäivän aikana neuvottelin muutaman asiakkaan kanssa. Yritän olla asiallisen ystävällinen, vaikka joskus hankalissa tilanteissa se vaatii vähän pinnistelyä. Aamupäivän asiakaspariskunta kiitti pois lähtiessään ja totesi, että ”saimme kaikkiin kysymyksiimme vastauksen ja vähän enemmänkin”.

Iltapäivällä työyhteisössä nostettiin kissat pöydälle. Sanoisin melkein, että törmäsin ammattikuntien väliseen rasismiin. Voi näköjään olla tällaistakin rasismin laatua. Mietin, olisiko fiksu keino poikotoida huomisia pikkujouluja tällä perusteella. Melkein tekisi mieli jättää pippalot väliin. Mietin vielä yön yli.

Illalla olin Musiikkitalossa konsertissa. Havaitsin, että taaimmaisilla piippuhyllyillä mikrofoniin laulettu laulu muuttuu korvissa kakofoniaksi. Väliajan jälkeen tilanne hieman korjaantui, joten ehkä ongelmaa oli pyritty ratkaisemaan.

Itsenäisyyspäivän ruokaostokset tein vasta vähän ennen kymmentä illalla. Odottaessani rautatieaseman edessä kauppakasseineni ratikkaa, näin samanaikaisesti kolme poliisiautoa. Niiden havaitseminen ei lisännyt turvallisuuden tunnetta. Päinvastoin. Ihmettelin, miksi ne parveilevat täällä tavallisena tiistai-iltana.

Ratikassa oli matkustajina kaksi erillistä kaljottelevaa ja kovaäänistä porukkaa. Ärsytti.

4 kommenttia:

  1. Parasta pysyä huomenna kotona, juoda glögiä yöpaidassa ja katsoa Tuntematonta ja Linnan juhlia. Tuttua ja turvallista kaiken ärsyttävän jälkeen.
    Niin minä aion, mutta käyn kyllä yksissä ylioppilasjuhlissa.

    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, Katriina. Olen kyllä pukenut oikein vaatteetkin päälleni. Ulos an kuitenkaan aio nokkaakaan pistää.

      Poista
  2. Aikamoinen päivä, onneksi tänään voi nauttia vapaapäivästä ja miettiä vallan muita juttuja. Alkoi kyllä silti naurattamaan tuo kuulutus ja mietin, että montakohan uutta paria siinä syntyisi, jos toisten syliin istuttaisiin, olisi se ainakin tavallisuudesta poikkeavaa ;). Nyt jalat seinälle ja glögimuki käteen, oikein hyvää Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tänään aamulla hesarista, että runollinen metrokuski oli saanut erityisen (rahallisenkin) kiitoksen liikennelaitokselta osuvista, tilanteeseen huumorilla sovitettusta tiedotuksesta. Oli tullut kuulemma kamalasti kiittävää palautetta. Minuakin kyllä kuulutus hymyilitti ja katselin, olisko jossain ollut sopivan näköinen syli tarjolla ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!