Laskeutumista hiljaiseloon

On ollut ihana ylimääräiseltä tuntuva neljän päivän lomaputki. Vähän kuin joulun ajan esimakua: hiljaista oloa, läheisten tapaamista, uusia ruokakokeiluja, pipareita ja kuivaa kakkua päiväkahvilla, kävelyä talvisessa maisemassa. Tätä samaa aion toivoakseni jatkaa kahden viikon kuluttua alkavan kahden joululomaviikon ajan. Talvinen hämäryys ei minua enää ahdista kuten tekee märkä syksyinen pimeys.

Kaksi seuraavaa viikkoa tulee oleman täyttä hulabaloota töissä ja muiden haalimieni menojen vuoksi. Olen onnistunut monenlaisten touhujen vuoksi saamaan tästä syksystä aika hyvän. Keskimääräistä paremmaan. Nyt kaksi viikkoa rutistusta ja sen jälkeen lepoa. Ja sitten valoisampaa vuodenaikaa kohti!

Tänään päätin hakea havunoksan metsästä maljakkoon. Otin linkkuveitsen taskuun enkä viitsinyt sulloa poikkeuksellisesti kameraa mukaan. Koko matkan ajan katselin uskomattoman hienoja värejä ja kaunista harmaata talvimaisemaa. Harmittelin kameran puuttumista. Rantaruovikko on vielä syksyn kauniiksi keltaama, taivas on tänään musteisen siniharmaa ja vastaranta hennon utuisuuden peitossa.

Tänään pitää tehdä kirjoitusharjoitelman alku. Ehdotin kirjoittajaryhmässä, että kirjoittaisimme jatkotarinan. Jokainen kirjoittaa vuoron perään jatkoa aiempaan juttuun ja voi kääntää juonta haluamaansa suuntaan. Sain ehdottajana tehtäväkseni aloittaa jutun. Tänään kirjoitan aloituspätkän. Se alkaa kenties jotenkin näin: Sinä aamuna herätessäni päässäni tuntui raskaalta. Aamuinen kahvalkuulatreeni ei virkistänyt kehoa eikä mieltä. Aamiaista syödessäni huomasin, että taivaalla oli harvinaisen paksu pilvikerros. Maailma oli muuttunut mustavalkoiseksi. Päätin tehdä elämälleni jotain.  Jne….

Noin puoli sivua ajattelin kirjoittaa. Olen jo miettinyt, kuka ryhmäläisistä saa jatkaa tarinaa seuraavaksi. Kutkuttaa, mitä saamme aikaan.