Nyt syksyn merkkejä ei enää voi ohittaa ”kesä jatkuu”-haaveilulla. Ne ovat niin ilmeiset. En lukeudu syysihmisiin. Minulle syksyn kummittelu alkaa siitä, kun puimurit ilmestyvät pelloille. Alan tsempata itseäni vakuuttaen tietoiselle minälleni, että elokuuhan on vielä kesäkuukausi. Niinhän se tänäkin vuonna on ollut. Tämäkin viikonloppu on ollut yhtä auringonpaistetta ja lämpöä.
Mutta syksyn tuuloset ovat jo täällä. Katselimme tänään MK:n kanssa Skatanniemestä merelle. Horisontti oli täynnä purjeveneiden purjeita ja mastoja. Veneet liikkuivat aika syksyistä vauhtia.
Syksyllä on sijansa vuodenkierrossa, vaikka minä en siitä sattuisikaan syttymään. Luonto on nyt tehnyt tehtävänsä. Herännyt keväällä, kukoistanut kesän, tuottanut hedelmät, siement, jyvät jne. Ansaitkoon siis leponsa! Ainakin kevääseen asti...
Meillä on ilona kesän muistot, luonnon hedelmät, lämpökin vielä hetken iholla ja pitkään mielessämme! Kiitokset luonnolle niistä!
Meillä on ilona kesän muistot, luonnon hedelmät, lämpökin vielä hetken iholla ja pitkään mielessämme! Kiitokset luonnolle niistä!
Pihlajanmarjoissa on hurmaava väri, täynnä iloa ja lupausta. Minulle syksy on merkinnyt koulun alkamista (silloin lapsena) ja kirpeitä aamuja, ihania villakankaita ja värejä.
VastaaPoistaTällaisen hienon kesän jälkeen on toivottavasti helpompaa vastaanottaa syksy. Pikkuisen pelottaa pitkän, pimeän kauden lähestyminen. Mutta ihan niin kuin Katriina kirjoittaa, syksyyn liittyy myös sympaattisia asioita.
VastaaPoistaMinä taas olen yysihminen. Kesän jälkeen on kiva kääriytyä sisään.... Ihana pihlajanmarjakuva!
VastaaPoistaJust tänään Eskolle vakuuttelin, että kyllä syyskuussakin voi vielä olla helteitä... Muistelin yhtä syksyä 1960-luvulla, jolloin syyskuussa oli 30 astetta lämmintä. Eli yritän kai epätoivoisesti pitää kiinni siitä, että vielä kesä jatkuu. Mutta ei silti, kyllä minä tykkään syksystäkin, sen loistavista kypsistä väreistä - ilmankos kissani nimi on Ruska.
VastaaPoistaKommentti edelliseen postaukseen: Kovin kävi samalla tavalla täälläkin. Poikkesin ihan muina muijina marimekkoon ja poistuin mukanani täsmälleen sama mekko. Mustana sekin, tumaa liilaa hiukan katselin, mutta siitä puuttui oma kokoni, joten päädyin mustavalkoiseen. Minulla on joskus kauan sitten ollut vähän samanmallinen marimekko, muijakuosia sekin, mutta silloin ruskea. Olen jo kauan haikaillut sen perään, minne lie joutunut matkan varrella, nyt tämä uusi mekko tuntuu senkin takia tuplasti hyvältä.
VastaaPoista