torstai 20. joulukuuta 2012

Akvarellimaisemat



Tänään oli tämän vuoden toiseksi viimeinen työpäivä ja viimeinen niistä, jolloin tulen vasta kahdeksan pintaan kotiin. Kaikki aioitut shoppailut on tehty, aaton alla menen enää ruokakauppaan. Siivonnut en ole useaan viikkoon ja olen ympäristöäni sekotteleva tyyppi. Kaikenlaista pientä ja isompaa, läjää ja kasaa, on siellä ja täällä. 

Launtaina aion imuroida, muuten otan iisisti. Siirrän kieltämättä tuiki tarpeelliseksi käyneen ja perusteellisemman siivouksen myöhempään ajankohtaan. Muistan kyllä nekin joulut, jolloin oli touhua ja tohinaa riittämiin. Nyt en enää stressaa.


Eilen leivoin taatelikakun saadakseni kotiin tutun ja taatun tuoksun. Vanha resepti oli kadonnut ja etsin netistä korvaavan. Jokin meni pieleen ja kakusta tuli vähän lättänä. Korvasin vehnäjauhot spelttijauhoilla ja valkoisen sokerin ruokosokerilla. Muna-sokerivaahto ei vaahtoutunut kunnolla ja speltti ei ehkä ole parasta kuivakakkujen leivontaan. Taatelit olivat kuitenkin ensiluokkaisia. Sisko toi ne tullessaan Jerusalemista - vai Jordaniastako?

Olen lukenut lehdestä, että Helsingin rakennusvirasto ja poliisi ovat tehneet yhteistyösopimuksen, jotta jalkakäytävien kunnossapito saataisiin kuntoon ja yhtiöt hoitaisivat hommansa. Viranomaiset pitävät yhdessä silmänsä auki ja antavat kiinteistöille ja taloyhtiöille aurauskehotuksen. Homma kuulemma on alkanut hoitua myönteisissä merkeissä. Hyvä ja kiitos!


Tuoksun nykyään oudolta. Olen suihkutellut ostosreisuilla hajusteita. ”La vie est belle”-tuoksu on kiinnittynyt takkiini ja rannekellon nahkaremmiin. Tunnistan tuoksun jatkuvasti nenässä. En kuitenkaan (ihme ja kumma!) ole muuttunut Julia Robertsiksi. 

Kokeilin ottaa kuvia sunnuntaina liikkuvasta junasta. Utuisia ja liikkuvia niistä tuli. Vähän akvarellimaisia?

3 kommenttia:

  1. Hauskaa liikettä noissa kuvissasi. Joulunviettosi kuulostaa aivan täydelliseltä! Rauhallista ja antoisaa joulunaikaa sinne!

    VastaaPoista
  2. Minäkin tykkään näistä kuvista, niistä tulee mieleen Piilomajan Violet, joka kuvaa erilaisia mielentiloja näin.

    Kaikki ei onnistu samalla tavalla speltistä ja tummista sokereista, kokemusta on täälläkin. Piirakkataikinassa speltti on ainakin hyvää. Käytän mielelläni täysjyväjauhoja, mutta nekään eivät käy kaikkeen.

    Ehkä sun pitää saada se tuoksu?

    VastaaPoista
  3. Taatelit oli Tel Avivista... tai alun perin jostain päin Israelia.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!