sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua!



Vietimme eilen ensimmäistä ja parhainta joulujuhlaani lasten, vävyn ja MK:n kanssa. Tuntui kodikkaalta ja lämpöiseltä saada lähimmäiset luokseen pitkäksi illaksi. Tänään lapset jatkavat matkaa isänsä luo eteläiseen Hämeeseen ja pääsevät parantelemaan flunssia ja jälkitauteja savusaunaan.

Söimme aterian varioituna lapsille joululahjaksi antamieni keittokirjojen ohjeista. Ostin keittokirjat (Pipsa Hurmerinnan keittiössä ja Safkaa-kirja) jo syksyllä kirjamessuilta, joten olen jo kokkaillut joitakin ruokia niiden ohjeiden mukaan. Mielestäni molemmat ovat hyviä ja inspiroivia opuksia, jos haluaa etsiä uusi tuulia ruuan valmistukseen.

Aamulla olen pyörittänyt pesukonetta ja jatkanut jouluradion tauotonta kuuntelua. Kohta lähdemme MK:n luokse loppujouluksi. Otan föliini ainakin lukemista, lankaa ja sukkapuikot. Kiitos Auli haasteellisesta lankapussista! Joulupäivänä on tiedossa MK:n perheen yhteinen joulutraditio. Hänen kälynsä joulupöytä Vihdissä lienee perinteisin, täydellisin ja yltäkylläisin tänäkin jouluna.

PS


Olen innostunut kokeilemaan uusia leipomuksia ja epäonnostun niissä kerta toisensa jälkeen. Kummallista, koska olen pitänyt itseäni ihan kelpo leipurina. Nyt kokeilin leipoa mantelista klementtiinitorttua. Piti eilen syödä kokonaista kolme siivua vakuuttuakseni, että ei se vie kieltä mennessään. Aamulla söimme loput rippeet. Yllätytys, yllätys! Kakku olikin maustunut ja mehustunut yön aikana aika herkulliseksi.

PPSS


Sain tyttäreltä NY:n tuliaisena joululahjaksi Picasson suunnittelman ja Tiffany:lta ostetun kaulakorun. Aivan sopivan pituisen kaulaani ja mieleisen värisen. Tykkään kovasti! Kivet ovat onyxia, kuukiveä ja kahden eri kiven sekoitekiveä, jonka koostumusken olen jo unohtanut. Hauska oli myös tyttären värikäs ja eloisa kertomus Tiffany:n hissimiehestä ja eri kerroksista, jossa myydään toinen toistaan arvokkaampia koruja. Minun koruni on ostettu kivikorukerroksesta ja suunnittelija-Picasson etunimi on Paloma J

 Hyvää ja rauhallista Joulua!

5 kommenttia:

  1. Minäkin tavailen Safkaa ja ostin sen myös lahjaksi. Myös Hurmerinnan kirja tuntuu kiinnostavalta, ehkä hankin sen joulun jälkeen.

    Hyvää joulua, iloa ja kauneutta!

    VastaaPoista
  2. Oikein suloisen suloista, rauhaisaa ja tunnelmarikasta joulua sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kiitos tervehdyksestäsi ja sanoistasi<3
    Piireissäni ei ole pahemmin eronneita ihmisiä ja varsinkin lähemmäs 20 yhteisen vuoden jälkeen joten ei paljo neuvoja heru koska eivät tiedä mistä puhuvat:)
    Nautiskele valmiiksi katetusta ruokapöydästä.

    VastaaPoista
  4. Ihana joululahja A:lta Ameriikasta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos teille kaikille kommenteista ja toivotuksista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!