lauantai 10. toukokuuta 2014

Hieno portaikko


Yöllä heräilin useita kertoja sateen ropinaan. Nytkin on harmaan utuista eivätkä säätiedotukset taida juuri parempaa lupailla. Mutta sateen ansiosta rantapuiston nurmi alkaa vihertää. Nyt olisi hyvä tilaisuus tutustua sisätiloihin ja esimerkiksi Arppeanumiin. Arppeanum sijatsee Senaatintorin laidalla, vaaleanpunaisessa venetsialistyylistä palatsia muistuttavassa rakennuksessa.

Arppeanum-rakennus valmistui vuonna 1869 Keisarillisen Aleksanterin yliopiston kemian laboratoriota ja museokokoelmia varten. Se rakennettiin ratkaisemaan yliopiston päärakennuksen tilanpuute. Rakennushankkeen tarmokas puuhamies oli kemian professori ja yliopiston rehtori Arppe, jonka mukaan talo sai nimensä. Arkkitehtina toimi Carl Albert Edelfelt (taidemaalarin isä), joka kävi hakemassa suunnitteluun vaikutteita Euroopasta. Rakennuksesta tuli silloisen pääkaupungin kaupunkikuvassa suuri ja mahtipontinen – ja rakentamiskustannuksiltaan suorastaan sensaatiomaisen kallis.


Kahteen alimpaan kerrokseen sijoitettiin kemian laboratorio, jolle porattiin talon alle oma kaivo. Kolmannessa kerroksessa oli mineraalikabinetti sekä kemian professorin hulppea virka-asunto, neljännessä historiallis-etnografinen museo ja veistoskokoelma sekä musiikki- ja piirustussalit. 

Rakennuksen arkkitehtonisesti huomattavin tila on kuitenkin neljän kerroksen korkuinen koristeellinen pääportaikko, jonka portaat ja porrastasanteet kaiteineen on tehty valuraudasta ja teräksestä. Portaikon rakenteet on tuotu Englannista ja muistan nähneeni vähän vastaavan teräksisen portaikon Skotlannissa Edinbourgh:ssa ja Oxfordin yliopistorakenuksissa.


Taidokkaita teräsrakenteita näkyy myös sisätiloissa ja pistimäisessä pääulko-ovessa. Portaikon kivilajeja jäljittelevät ootraukset ovat vertaansa vailla ja sisääntuloaulan mosaiikkibetoni koristeellista käsityötä. 


Rakennus on avoinna yleisölle enää muutaman viikon. Yliopistomuseossa (linkki) voi tutusta historian havinaan ja Mineraalikapinetissa (linkki) ihmeellisiin mineraaleihin ja kiviin. Nämäkin ovat jo sinällään tutustumisen arvoisia loisteliaasta portaikosta puhumattakaan. Museo siirtynee myöhemmin yliopiston tiloihin ja mineraalit ja osa muista kokoelmista Luonnontieteelliseen keskusmuseoon, jonka kokelmiin mineraalit kuuluvat.



 Rakennus kuitenkin sulkeutuu yleisöltä uuden käyttötarkoituksen myötä 
 muutaman viikon kuluttua. Mutta vielä ehdit!

8 kommenttia:

  1. Kiitoa talon esittelystä.
    Olen suunnitellut käyntiä, mutta taitaa jäädä...

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen paikka! Tuollaisia aarteita ei kai Suomessa niin kauheasti ole. Yhdessä vanhassa talossa olen käynyt Pohjoisrannassa, siellä oli myös tuollainen upea keisarivallanaikainen leveä portaikko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Pohjoisranta 4:ssä on hieno asemakaavalla tiukasti suojeltu porrashuone. Taitaa olla muutamassa muussakin Pohjoisrannan talossa.

      Poista
  3. Tuo on todella kaunis rakennus ja kun sisään astuu ja näkee tuon portaikon niin kyllä se häkellyttää. Noin viisitoista vuotta sitten kävin rakennuksessa työhaastattelussa, olisin päässyt sinne töihinkin, mutta ehdin lupautumaan toiseen paikkaan. No täytyy nyt vielä käydä ihailemassa paikkoja, kun kerran sinne pääsee.

    Ensiviikolla pääsee myös Suomen Pankkiin katsomaan taidetta. Muistaakseni vielä 12.5. on vielä ovet avoimena niille, jotka pääsevät paikanpäälle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehdit käydä elvyttämässä haastattelu-muistoja. Mää en ole ehtinyt kertaakaan noita taideaarteita katsomaan Suomen Pankkiin, mutta olen työasioissa kuitenkin päässyt kerran käymään pankin tiloissa. Aika juhlavaa on ja hienot ikkunat.

      Poista
  4. Onpa tosiaan upea portaikko, kiitos kun esittelit tällaisen aarteen, joka on ihan piilossa vaaleanpunaisessa talossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan. Minulta tämä aarre oli myös ihan kokonaan piilossa ja meinasi mennä ohikin kokematta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!