Herkutellaanko?

Jouluruoat on syöty. Tekee jo mieli jotain muuta. Lapseni ovat opettaneet minut rakastamaan valmistamaansa moussakaa. He ovat hioneet reseptiä kimpassa omassa kaveriporukassaan ja antaneet luvan jakaa reseptiä eteenpäin. En ole missään, edes Etelä-Euroopassa, päässyt nauttimaan yhtä verrattomasta moussaka-makunautinnosta. Ohjeen raaka-aineista syntyy iso vuoallinen ruokaa ja siitä riittää herkkua isollekin porukalle. Valmis moussaka säilyy hyvänä jääkaapissa seuraavaankin päivään.

Muossaka valmistetaan munakoisoista, tomaatti-jauhelihakastikkeesta ja bechamel-kastikkeesta. Kieltämättä valmistaminen on hieman työlästä ja aikaakin vievää. Mutta todellinen herkku on ehdottomasti vaivan arvoinen. Suosittelen.

Moussaka A:n, M:n ja kumppaneiden tapaan

3-4 munakoisoa

viipaloi munakoisot ohuehkoiksi viipaleiksi

itketä munakoisot painon alla (tiskipöydällä, koska nestettä poistuu paljon)

ruskista viipaleet oliiviöljyssä paistinpannulla

Itkettämisen jälkeen kevyesti kuivatut munakoisoviipaleet ladotaan suuren laakean vuoan pohjalle. Munakoisojen päälle lisätään silputtua tuoretta oreganoa (2/3-osaa oreganoruukusta).

Tomaatti-jauhelihakastike

4 sipulia

5 valkosipulinkynttä

oliiviöljyä

800 g karitsan jauhelihaa (tai naudan)

2 prk tomaattimurskaa

kanelitanko

kolmasosa tuoreesta oreganopuntista

Ruskista sipulit. Lisää jauheliha ja ruskista myös se. Lisää joukkoon loput ainekset ja anna hautua miedolla lämmöllä kastikkeen vähän kupliessa noin tunnin ajan. Kaada vuokaan valmiiksi hautunut tomaatti-jauhelihakastike, josta on poistettu kanelitanko.

Bechamel-kastike

1l maitoa

4 rkl voita

5 rkl vehnäjauhoja

suolaa ja pippuria

250 g raastettua parmesaania (enemmänkin voi olla)

2 munaa nopeasti vatkattuna

Voi sulatetaan kattilassa, ja siihen vatkataan sekaan jauhot. Seosta ruskistetaan hetki. Valmiiksi lämmitetty maito kaadetaan varovasti sekaan seosta koko ajan sekoittaen. Mausteeksi lisätään hieman suolaa ja pippuria sekä hienoksi raastettua parmesaania. Odotetaan, että kastike kiehahtaa pulpahtaen. Lopuksi sekaan lisätään nopeasti vatkaten kananmunat.

Päällimmäiseksi vuokaan kaadetaan behamel-kastike. Osan parmesaanijuustosta voi ripotella kastikkeen päälle. Paistetaan uunissa 180 asteessa 45 minuuttia. 

Ja sitten herkutellaan salaatin kera J

Hyvää loppuvuotta!

Taas luonto jyllää

Aamulla kello kahdeksan soi ovikello ja parveketta korjaamaan tulleet remonttimiehet palauttivat lomalaisen arkeen. Ranta-alueelle rakentaminen on vaativaa eikä meidänkään taloa rakennettaessa ole kaikki mennyt ihan putkeen. Kun niputetaan yhteen arkkitehdin optimistiset suunnitelmaratkaisut, olosuhteisiin nähden niukat rakennesuunnitelmat ja urakoitsijan hieman huolimaton toteutus siitä seuraa vähintäänkin  rakennusfysikaalisia  ongelmia. Näitä ongelmia korjaillaan nyt takuukorjaustöinä omalla parvekkeella. 

Kilpikonna Liemi K. on uskomattoman utelias ja kiinnostunut kaikista muutoksista pienessä maailmassaan. Nyt Liemi K. on asettunut tarkkailuasemiin parvekelasituksen toiselle puolelle ja seuraa kaula pitkänä katsellen ja kuunnellen korjausmiesten puuhia parvekkeella. Minulla puolestani on aikaa seurata suunnatonta maailmaa sen näkökulmasta ja varjella sitä joutumasta edestakaisin kulkevien miesten jalkoihin. 

Tämän vuoden joulu jäänee mieleen luonnonolosuhteiltaan poikkeuksellisena. On ollut lämmintä, vihreää, kosteaa ja  t u u l i s t a ! Onneksi myrskystä huolimatta ovat parvekkeen lasit vielä ehjät ja peltikattokin tallella. Kaikki ei rakentamisessa siis suinkaan ole mennyt pieleen. Sähköä ja vettäkin on tullut yhtäjaksoisesti eikä edes internet ole oikutellut. Tiedän olevani hyväosainen. En muuten kyllä muista, että kesäpelargoniat olisivat aiempina talvina kukkineet parvekkeella vielä joulukuussa? 

Vanhankaupunginkoskella Vantaanjoki tulvi eilen vuolaana. Kuin keväällä lumien sulaessa ikään. Rohkeat huimapäät tarttuivat tilaisuuteen ja laskivat kosken kajakilla. En osaisi enkä uskaltaisi. Joen vesi on levittäytynyt rantaniitylle ja rantaviiva on huomattavasti noussut. Onneksi rantarakentamisessa on tämä asia huomioitu hyvin. Merivesi voi nousta useita metrejä ennen kuin siitä on uhkaa rannalle rakennetuille kerrostaloille.  

Joulumuisto

Isäni on tehnyt kuvassa olevan kynttelikön. Isä oli viimeistä jatkosotavuosikertaa (v. 1925 syntynyt) ja joutui melkein poikasena rintamalle. Ensin hän soti ja sodan jälkeen häntä odotti armeija. Kun kaikki velvollisuudet isänmaata kohtaan oli suoritettu, isä alkoi ajatella omaa tulevaisuuttaan. Äitimme oli tuolloin jo kuvioissa mukana. Isä meni ammattikouluun metallilinjalle ja ryhtyi myöhemmin veturinkuljettajaksi. Veturimieheksi, joka oli ammatistaan kovasti ylpeä. Olenkin päässyt lapsuudessani istumaan niin höyryjunaan kuin dieselveturiinkin.

Isä teki kynttelikön ammattikoulussa harjoitustyönään. Siinä on käytetty rautaa, puuta sekä messinkiä ja koristeena kuparia. Kynttelikkö on tehty taidolla. Sitä tehdessä on ilmeisesti harjoiteltu monenlaista materiaalin työstöä.  Tyylillisesti se on hieman moni-ilmeinen. Siinä on funkista, mutta muitakin tyylilajeja. Luullakseni isä on itse suunnitellut kynttiläjalan. Hän oli kädentaidoiltaan taitava ja omasi luontaista mittasuhteiden tajua. Kummallista, ettei hän silti ollut kovin hyvä piirtämään toisin kuin äitimme, joka oli ihan virtuoosi.  

Kynttiläjalalla oli joka joulu lapsuudenkotini joulupöydässä arvoisa sijansa. Siinä poltettiin punaisia kierrekynttilöitä, jotka puhallettiin sammuksiin heti kun noustiin pöydästä. Kun jaoimme siskojen kanssa lapsuudenkotini irtaimistoa, voin ottaa itselleni vain vähän tilaa vievää. Sain jaossa mm. kynttelikön. Siitä alkaen sillä on ollut jouluisin paikka kotini ruokapöydällä. Poltan siinä punaisia tai valkoisia Havin kruunukynttilöitä. Ne sopivat sijoilleen sellaisinaan ilman kynttilöiden koveratamista.

Kynttelikkö tuo mieleeni konkreettisesti lapsuudenkotini, siskot ja vanhemmat. Lapsuuden joulurutiinit, jotka poikkeavat melkoisesti omista rutiineistani. Muistoista tulvahtaa jotain perinteistä ja lämmintä. Jouluisin isä on usein mielessä. Olen luullakseni ollut hänen kanssaan aika paljon isosiskon auttaessa äitiä jouluruokien valmistamisessa. Minä koristelin kuusta ja kävin nuoremman siskon ja isän kanssa viemässä omaisten haudoille kynttilöitä aattoiltaisin ennen jouluateriaa. Isä piti "kynttylöistä" ja muutenkin tuleen tuijottelusta. Niin muuten pidän minäkin. 

Kynttelikkömuistelun myötä toivotan kaikille teille lukijoille Oikein Mukavaa Joulua!

Lomaspurtti

Kuva on otettu Stockan suloisesta  jouluikkunasta.

Nyt täytyy laittaa ensi sijassa itselleni muistiin, että tänään oli ehkä vuoden tehokkain työpäivä. Samalla viimeinen. Lomaa jatkuu nyt Loppiaiseen asti. Asiakkaat olivat tahoillaan tänään jo joulupuuhissa ja työkavereistakin valtaosa valmisteli Joulua. Mitä mainioin yhtenäinen ja häiriötön työpäivä. Aamulla läjäsin valmisteltavat työt. Niiden lisäksi sain vielä muutaman extran työn pois pöydältäni. Syöksähdin varsinaiseen työnimuun, flow:ksikin sitä kutsutaan. Ei kahvitaukoja, ei lounastaukoja, ei ajatusten harhailua. Pöydällä olevaa vesipulloa kävin vaan välillä täyttämässä. Työnantaja saattaisi ajatella, että jospas tuolta tulisi joka päivä sama työpanos... Minä tiedän, että se ei ole mahdollista. Olen aina ollut luontainen spurttien ottaja ja soveltunut siksi hyvin projektityöhön. Se on äärimmäisen kiehtovaa, mutta iän myötä myös liian kuluttavaa. Pitää itse muistaa välillä pitää seesteisempiä työpäiviä, ettei ajaudu salakavalaan burnout:iin. Olen ehkä työurani varrella ollut muutaman kerran aika lähellä tuota pistettä. Siksi olen tietoisesti siirtynyt  työhön, jossa keskimäärin riittää tasaisempi työpanos. 

Eilen illalla vietin lasteni kanssa yhteisen etukäteisjoulun uunissa haudutettuine ohrapuuroineen ja lahjojen avaamisineen. Ja mukavine höpötyksineen. Tänään töistä tullessani ajattelin hieman järjestellä kotia ja imuroida huomenna aamun sarastuksessa. Mutta kuinkas kävikään. Ensin söin naapurien kanssa maukasta uunissa parsakaalipedillä haudutettua lohta. Sitten aloin leipoa englantilaista konjakilla terästettävää hedelmäkakkua. Sen siirryttyä uuniin, päätinkin leikellä akvarelliarkkien epäonnistuneista otoksista onnistuneita kohtia naapureille joulutervehdyksiksi. Yllätyin. Tavoitin Joulun tunnelman! Eikös se ole pääasia? Siivous odottakoon välipäiviä.

Pimeän ytimessä

Tänään on pimeyden kulminaatiopiste. Sanokaa mitä sanotte, mutta huomenna ollaan menossa jo kevättä kohti. Odotan hartaasti sitä päivää, jolloin töistä kotiin lähtiessä taivaanrannalla kajastaa valoa.  Ja toiveikkaana sitä aamua, jolloin herätessä verhon välistä pilkistää pimeän sijaan hämärä. Ja erityisesti sitä päivää, jolloin yötä on vain yöllä. 

Jaettuja kokemuksia

Viime viikolla työpaikan glögitilaisuudessa soivat vanhalla kontrabassolla taiotut, rennot ja tummanpuhuvat soinnut. Katselin työkavereitani ja mietin. Viitisen vuotta sitten aloitin työni täällä enkä tuntenut entuudestaan ketään heistä. Nyt tunnen muutaman vähän paremmin, pari mielestäni melko läheisestikin. Useimmat tunnen vähintään päällisin puolin. Pidän monista heistä, vaikka vapaa-aikaani en heidän kanssaan juuri jaakaan. Meitä yhdistää joskus pulmallinen työ ja herkullinen näköalapaikka. Teemme työtä omissa huoneissamme ja siksi kaipaamme välillä ajatusten vaihtoa. Tarvitsemme toisen näkökulmaa ja keskinäistä vuorovaikutusta. Yhdet aivot, tiedot ja näkemykset eivät aina riitä. Se on terveellistä muistaa ja tärkeää kokea.

Lauantaina juhlimme perhepiirissä Hämeessä, roosanpunaisessa talossa tyttäreni aikaansaannoksia. Tapaan pitkästä aikaa lasten isän sukulaisia. Viimeksi olemme tavanneet joissain ylioppilasjuhlissa. Suku on kasvanut usealla pikku vipeltäjällä, lasteni serkut ovat jatkaneet sukua monipäisellä lapsikatraalla. Yksi pikkupojista suorastaan sulattaa sydämeni. Mielenkiintoinen tapahtuma sinänsä: joukko kahden perheen sukulaisia kokoontuu eri puolilta Suomea yhteen meitä yhdistävän tekijän eli yhteisen tyttäremme vuoksi. Eteisessä vaihdetaan lahjakasseja lähimpien kanssa ja toivotellaan hyviä jouluja hieman etäisimmille sukulaisille. Lämpimiä tai muodollisia halauksia. Hieman haikeutta kaiken keskellä. Nähdäänkö vielä? Missäköhän ja miksi.

Tänään istuin ”sjungaamassa snygeimpiä joulubiisejä tsyrkassa”. Siis kauneimpia joululauluja stadin slangilla Helsingissä, Paavalinkirkossa.  Slangi ei ole oma murteeni ja siksi koen tilaisuudessa hieman ulkopuolisuutta, mutta kuitenkin vahvaa läsnäoloa. Alan mielessäni kääntää laulujen sanoja omalle kotimurteelleni. Miltä kuulostaisi länsimurteilla esimerkiksi minulle hyvin mieluinen joululaulu:

En tsögaa valtaa, glamourii,

en giggaa fyrkkakaan;

mä tsögaan taivaan valoo, pliis

ja rauhan sanomaa!

Katselen isoa ja arkkitehtuuriltaan hieman kömpelöä Vallilan työväenkaupunginosaan 1930-luvun alussa valmistunutta tiilirakenteista kirkkoa. En kykene arvioimaan, kuinka suuren joukon kanssa jaan tämän tilaisuuden. Poistuessani huomaan pari penkkiriviä taaempana istuneen naapurin. Päätämme kävellä yhdessä kotiin. Kotimatkalla tuulee ja sataa aivan järkyttävästi. Muistelemme joulun alusaikaa viime vuonna. Silloin Helsingissä oli lunta melkein metri. Eniten Suomessa. Nyt maa on märkyyttä mustanaan.  

Aleksis Kiven kadulla tiistaina klo 15

Helsingissä on lämmintä, tuulista, lumetonta. Ja pimeää. Kostealla säällä kaupungin lukuisat valot tuplaantuvat heijastuksina ja hajavaloina. Maisema täplittyy katulyhdyistä, liikennevaloista ja jouluvaloista.

Päivät tuntuvat kuluvan liian nopeasti. Tänään mietimme töissä, että onko se joulu jo todella ensi viikolla? Kaikenlaiset menot, kekkerit ja työkokoukset täyttävät vuoden viimeiset viikot. Huomenna on sitä, ylihuomenna tätä ja viikonloppuna sitä ja tätä. Loppuvuoden työtkin pitäisi saada jonkinlaiseen kunnialliseen päätökseen ennen parin viikon lomataukoa.

Yllättäen tulee pari surullista pysähdystä. Työkaveri sairastuu äkkiä vakavasti. Toinen työkaveri loukkaantuu. Ei vakavasti, mutta harmillisesti. Itse saan postitse seulontamammografiasta puhtaat paperit. Huokaan syvään helpotuksesta – aina kahden vuoden välein. Tunnen silti olevani jotenkin rasittava ihminen, liiaksi ehkä itseeni keskittynyt.

Ihan hiukan joulua on tulvinut tänään kotiin. Taatelikakut viikonlopun perhejuhliin on paistettu. Koti tuoksuu hyvältä. Myöhään illalla kävin viemässä roskapussit jätehuoneeseen ja osasin kotiin pimeässä tuoksua seuraten.

  

Joulun suklaa- ym. makeissesongin keskellä tuiki tavallinen kaupassakäynti vaatii tahdonlujuutta. Tänäänkin suoritin onnistuneen ohimarssin: ohitin vihreät kuulat, Finlandia-kuulat, Wiener Nougatit ja Fazerin konvehdit. Kovasti on muitakin herkkuja ja houkutuksia tarjolla kaikkialla. Painokäyrä on mennyt pitkään tasaisena. Vuodenvaihteen jälkeen sen pitäisi taas kääntyä loivasti alaviistoon. Siispä lisää liikuntaa! Nyt, kun  toipunut jalkakaan ei enää ole esteenä.