Olen jatkanut Varsinais-Suomen tarkkailua koiven parantelupuuhien lomassa. Varsinais-Suomi on Suomen tärkeää vilja-aittaa. Kotimaisia viljalajeja, rypsiä, herneitä ym. viljellään runsaasti.
En voi olla ihailematta kaunista agraarimaisemaa, laajoja ainakin maallikon silmään hyvin hoidettuja viljaisia peltoja. Maaston muodot ovat täällä loivasti kumpuilevia, vanhat kylätiet kulkevat taloryhmien ja peltojen välissä maaston ja tilojen kannalta luontevasti kiemurrellen. Esimerkiksi Kiskon, Muurlan ja Paimionjoen laaksossa olen ihaillut peltomaisemaa. Polkupyöräilimme kerran Paraisilta Saloon ja tuo reitti on jäänyt muistoihini yhtenä loistokkaimmista pyöräilypäivistä ikinä. Kameralla ei ikävä kyllä ole helppoa ikuistaa laajana avautuvaa pelto- ja kylämaisemaa. Muuntuva taivas pilvineen ja alati vaihtuvine sävyineen antaa maisemalle vielä oman avaruudellisen ulottuvuutensa. (alla olevaa kuvaa voi toki suurentaa...)
Koipi on toipunut ortopedinkin mukaan niin hyvin, että menen ensi viikoksi töihin. Viikon kuluttua alkaakin jo kesäloma ja jalan kestävyyden todellinen koetus...
Minäkin ihailen aina pääkaupunkiseudulta Turun saaristoon ajaessani noita laajoja varsinaissuomalaisia jokilaaksoja. Niistä uhkuu viljavuus ja asutuksen pitkä historia.
VastaaPoistaHienoja maisemia. Minä kyllä niin tykkään peltomaisemista ja ne on tuttuja minullekin. Täällä Porin seudulla vaan ne pellot on ihan lattanaa meren pohjaa useimmiten, niinkuin vaikka Kyläsaaren pellot, jotka on J:n myöstä tulleet tutuiksi.
VastaaPoistaHei, minäkin olen lähettänyt kommentin mutta ei näköjään tullut. Täälläkin on ihania peltomaisemia. Tienvierut ovat aivan ihastuttavia, laitoin juuri blogiin niistä. Mokkulankäyttö takkuilee pahasti, on niin hidas. Ja näköjään ei edes kommentit mene perille.
VastaaPoistaKauniita ovat Varsinais-Suomen vainiot tällaisen agraari-ihmisen silmissä.
VastaaPoistaAsuin lapsuuteni pellon laidalla. Pellon yli pyyhkii talvisin tuuli ja tuisku. Kesällä viljapelto aaltoilee.
VastaaPoistaMonenlaista maisemaa mahtuu Suomeen.
Hyvää jatkoa koiven kanssa :)