Töiden suhteen stressintäyteiset kesäkuun viikot jatkuvat tavanomaiseen tapaansa.
Aamupäivä oli tiukkaan täynnä asiakasneuvotteluja. Väliin tuli puheluja asiansa
hoitoa hopputtelevilta asiakkailta. Onneksi pomo jo viikko sitten vapautti
meidät kohtuuttomista paineista neuvomalla vastaamaan asiakkaille, että
palataan asiaan elokuussa…
Aamupäivän neuvottelujen jälkeen lähdin kokoukseen Senaatintorin
laidalle. Kävellessäni metrolta kokoukseen söin pikaruokalounaana tomaattimozarella-paninin.
Tuntui ristiriitaiselta katsella joukoittain kiireettämiä ja leppoisia turisteja samalla kun itse menee kilpaa kellon kanssa. Kokouksen päätyttyä lähdin Hakaniemeen
leikkauttamaan lomahiukset. Sieltä säntäsin Töölöön katsomaan, että viidakkomatkalla
olevan tyttären kotona on kaikki ok. Jouduin varsin mielenkiintoiseen hommaan,
josta postaan lähipäivinä ihan oman jutun.
Lopulta yritin rauhoittua, asettua viikonloppuun. Halusin irtautua töistä ja fiilistellä kaupungin kesää, joten palasin kesäkadulle. Nautiskelin
jäätelötötteröstä, sehän on selvä. Oli lämmintä ja ihmiset näyttivät
iloisilta ja kauniilta. Keskustassa oli illalla harvinaisen paljon katumusikantteja. Jossakin
pudotuspeliohjelmassa viime vuosina katusoittajasta voittoon pongahtanut
raspikurkku näytti palanneen katusoiton pariin. Veti niin
antaumuksellisesti katukeikkaa, että oli pakko kuunnella ja palkita roposella.
Siirtyessäni päivän aikana paikasta toiseen olen jatkuvasti tuntenut,
että joku kantamuksistani on hukassa tai unohtunut jonnekin. Moneen kertaan olen
tarkistanut, ovatko kaikki kassit mukana. Olkakalaukku ja kokouspapereilla täytetty
kangaskassi. Kaksi kassia siis, mutta kolmas puuttuu? Tunnistatte ehkä tunteen?
Onkohan se se kassillinen liiallista vastuuntuntoa, jonka pelkään unohtavani
jonnekin? Miksi ihmeessä pelkään sen kadottavani, pohtii tietoinen minä?
Kotiin palattuani halusin käydä vielä kotirannalla katselemassa
alati muuttuvaa maisemaa. Lokit kaartelivat taivaalla. Tyyni vesi hädin tuskin
liplattaa rantakivissä. Satakielet ovat jo parinsa löytäneet ja kevätiltojen
konsertit ovat vaienneet tältä kesältä. Hulevesikosteikkoon on alkukesän aikana
ryöpsähtänyt kaunista, aivan uutta kasvillisuutta. Muutama koiranulkoiluttaja
on vain liikkeellä.
Nautin leppeän illan rauhasta. Ajattelen lapsiani, omaa
elämäänsä eläviä ja tällä hetkellä kaukana tahoillaan olevia jälkeläisiäni. Toivon leppeän lämpöisten tuulosten tavoittavan heidätkin.
Todella kaunis iltahetki on tallentunut tuohon kuvaasi!
VastaaPoistaVoin kuvitella paikasta toiseen kiirehtivän virkamiehen tunteet kesäpäivänä, kun turistit pällistelevät auringossa kamerat kaulalla ja itse vetää patonkia kiiruhtaessaan puolijuoksua torin poikki kokoukseen. Toivottavasti päästi kuitenkin lomafiilikseen viikonloppuna:)
Minä kyllä kadotinkin kotiavaimeni ensimmäistä kertaa matkallani. Muistan siirtäneeni sen johonkin varmaan paikkaan pois laukusta. Sitä paikkaa vaan ei ole sen koommin löytynyt.
Olisi kyllä tehnyt mieli istahtaa suurkirkon rappusille jätskistä nauttimaan. Toisaalata, kokous sujui harvinaisen hyvin ja hyvässä yhteisymmärryksessä, mikä ei aina ole taattua.
VastaaPoistaTuskinpa avaimen kadottamisesta on muuta harmia, kun uusien korvaavien teettäminen. Kadotin (pudotin?) parikymmentä vuotta sitten avaimeni Tampereelle ja se jaksoi harmittaa pitkään.
Leppoisaa lauantai-iltaa ja sunnuntaita!
VastaaPoistaKiitos, samaa toivon teille!
VastaaPoistaMinäkin kannoin kolmea kassia eilisessä kaupunkivilinässä ja ihan oikeasti pelkäsin kadottavani niistä jonkun.
VastaaPoistaVastuun kantamisesta tuli mieleeni tuttavan kertoma juttu naapureistaan: Olivat menossa matkalle, vaimo kantoi lasta, muutamaa painavalta vaikuttavaa kassia, ja helmoissa roikkui pari isompaa lasta. Perässä käveli rauhallisesti perheen "pää" (!?) vapaita käsiään heilutellen. Kantoi kuulemma päävastuun.
Onneksi on sellaista miesseuraa, ettei kaksin kulkiessa tarvitse kaikkea kantaa. Se on ihanaa, eiks vaan.
PoistaVastuu painaa myös reissuun lähdettäessä. Onko mukana kaikki tarvittava? Lääkkeet, hammasharja, alushousut? Jääkö koti ok-kuntoon? Vie roskat, kastele kukat. Sitten reissussa: tulihan ovi kiinni? Otinko telkkarin töpselin seinästä?
VastaaPoistaYhtä huolehtimista. Ihailen rentoja reissaajia...
Entä kahvinkeitin tai silitysrauta? Niiden vuoksi olen muutaman kerran kääntynyt jopa takaisin kotiin, kun on jäänyt tosi epävarma olo. Todellisuudessahan sitä tekee perusasioita usein ihan tiedostamatta.
Poista