torstai 8. marraskuuta 2012

Ruokapummina


Minusta taitaa kehittyä pikkuhiljaa ruokapummi. Toisaalta ruuan äärellä on mukava tavata lapsia. Yksin en iltaisin juuri jaksa mitään kunnollista itselleni valmistaakaan. Maantaina söin poikani kanssa venäläisiä pelmenejä, mutta kameraa ei silloin ollut mukana.

Tänään kävin tyttären luona. Menimme vanhaa kivijalkakauppaa muistuttavaan Anton & Anton-kauppaann.


Tytär osti kukonpojan lihaa. Kukot ovat kasvaneet lajilleen luonnolisissa olosuhteissa ja liha maistuu kuulemma maukkaammalta, ”jotenkin erilaiselta”.  Tarkoitus oli valmistaa vietnamilaisia kevätkääryleitä.


Kukonpojan liha marinoitiin kiinalaista viisimausteessa, sesamöljyssä ja shao hsing-riisiviinissä. Viinin voi kuulemma korvata kuivalla sherryllä. Lihapalat paistettiin wokki-pannulla maapähkinäöljyssä.


Salaatti maustettiin korianterilla, limellä ja kalakastikkeen tilkalla. Kuumassa vedessä pehmitettyjen riisipaperin päälle kasattiin salattia, lihaa ja keitettyä riisivermiselliä. Riisipaperi käärittiin rullalle.


Kastikkeeseen sekoitettiin maapähkinävoita, soijaa, kookosmaitoa, chiliä, valkosipulin kynsi, sokeria, tamarina-hedelmän sosetta (purkista) ja kalakastiketta. Omasta kaapistani ei montaakaan näistä aineksista löydy. Pilkottu valkosipulin kynsi ja chili kuullotettiin kasarissa. Muut ainekset sekoitettiin sekaan. Kastiketta kiehautettiin hetki.


Kevätkääryleet nautitaan kastikkeen kera. Jälleen kerran ruoka oli herkullista ja erilaista!

4 kommenttia:

  1. Aika kiva lihatiski. Hyvää ruokaa varmasti tuli, ja eksoottista. Lisäksi kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaan mennä tonne lihatiskille itsekin joku päivä. Koko kauppa oli hieno. Suosittelen.

      Poista
  2. Tässä näkyy kyllä selvä sukupolviero, harva keski-ikäinen vääntäisi itse kevätkääryleitä (tai seikkailisi Vietnamissa). Varmasti maistuivat herkullisilta! Ostan kesällä thaimaalaisilta torimyyjiltä heidän tekemiään kevätkääryleitä ja nekin ovat aika hyviä, vaikka ei noihin voi verratakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kätsysti tuo kokkaus näytti sujuvan, kun tekevät yhteistyötä. En määkään ole itse tehnyt kevätkääryleitä, ei ole edes tullut mieleen. Soossi oli muuten hyvää, sitä voisi vähän mukaillen valmistaa vaikka kasvispapusekoituksen kastikkeeksi?

      Poista

Kiitos kommentistasi!