Töllöttämistä

...isän perintötuhkakupin uusi elämä...

Joulun tienoilla tulee istuttua television ääressä tavallista enemmän. On sekä aikaa että kohtuullista tarjontaa. Joulun alla aloitin ensimmäisen maratonin keskellä työviikkoa katsomalla yhtenä yönä Teemalta molemmat vanhat Pohjantähti-elokuvat. Minusta nämä versiot ovat ”oikeita” verrattuna Koivusalon ohjaamiin versioihin, jotka alkoivat pyöriä ykkösen Kotikatsomossa. Olen toisella silmällä (tai enemmänkin korvalla) seuraillut joitakin iltapäivien Niskavuori-elokuvia. Niihin sisältyy paitsi palanen hämäläisen maaseudun pidäkkeistä historiaa myös näytelmäkirjallisuuden ja elokuvan historiaa. Käsikirjoitus on mahtipontista ja näytellään ylidramatisoidusti. Tunnekuohut kuvataan taivaalla kiitävin pilvin tai tuulen myrskytessä viljapellossa. Melkein vain näistä historiallisista syistä elokuvia voi seurata käsitöiden tekemisen tai muun puuhastelun lomassa.

Downton Abbey-sarja on saanut jatkoa syksystä alkaen. Minusta tuntuu, että katselen keskittyneenä kartanomiljöötä, asuja, maisemia ja kaikkia pieniä yksityiskohtia ehkä juonen seuraamisen kustannuksella. Vähän verkkainen juonenkulku on tältä kannalta siis pelkästään hyvä. Viikolla esitetyssä dokumentissa kerrottiin Englannin kartanoiden loiston ajasta ennen ensimmäistä maailmansotaa. Mielenkiintoista näkökulmaa toi mm. amerkikkalaisten ujuttautuminen varallisuutensa avulla Englannin yläluokkaan sodan jälkeisinä suurien yhteiskunnallisten muutosten vuosina.

Sunnuntaina alkanut 3-osainen brittisarja ”Juhlien jälkeen” vaikutti mielenkiintoiselta. Pidän miespääosan näyttelijästä (Benedict Cumberbatch) ja siksi tämä sarja kiinnosti jo etukäteen. Kuvaus oli visuaalisesti kiehtova. Esimerkiksi aamuinen hevosajaelu valkoisessa sumussa oli niin kaunis ja mielenkiintoinen, että olisin heti halunnut katsoa sen uudelleen ja tarkkaavaisesti. Aamusumu oli valkoinen kuten myös hevonen ja henkilöiden vaatteet. Yhtäkkiä sumu haihtui ja katsoja jää miettimään, mitä tuo ainutlaatuinen hetki poikii jatkossa hetken kokeneiden elämässä. Muutenkin värien ajankuvaan ja symboliikkaan on panostettu. Seuraava jakso pitää tallentaa, koska istun sunnuntaina illalla junassa. Voin siis katsoa yksityiskohtia halutessani uudestaan. Kuten sisämiljöötä, tapetteja, kalusteita, puita, puutarhoja, pukuja, näyttelijätyötä…

Poliisisarja "Vera Stanhope tutkii" vaikuttaa mielenkiintoiselta. Konsepti on periaatteessa tuttua BBC:tä, mutta murhatutkija onkin hieman arvoituksellinen ja persoonallinen keski-ikäinen nainen. Taphtumat sijoituvat Yorkshiren jylhiin maisemiin. Veran poliisiparina on nuori perheenisä. Asetelmat ovat siis hieman käänteiset tavanomaiseen poliisisarjaan verrattuna. Jatkossa selvinnee Veran omaakin historiaa?

Tänäkään jouluna en kyennyt jättämään väliin iki-ihanaa elokuvaa Fanny ja Alexander. Mutta sehän ei katsomalla kulu.  Muista elokuvista on jäänyt päällimmäisenä mieleen torstai-illan elokuva ”Ikuistetut hetket” (ohjaus Jan Troell). Intensiivinen ja melko vähäeleinen elokuva naisesta ja kamerasta. Olihan pääteeman lisäksi muutakin kuten ihmissuhteita, 1900-luvun tavallisen ihmisen ankaraa arkea, perheen kuvausta, ihmisyyttä niin hyvässä kuin pahassakin. Pääroolit (totinen mutta eläväkasvoinen Maria Heiskanen, karsimaattinen Mikael Persbrandt) näyteltiin ammattitaidolla. Mieleen painuva helmi!

...viimeisiä viedään...

Tänään aion katsella yli kuusi tuntia putkeen ”Ylpeyttä ja ennakkoluuloa”. Jane Austenin tekstistä löytää aina jotain uutta ihailtavaa kuten mielenkiintoisten henkilöiden sujuvaa dialogia ja niihin kätkeytyväa huumoria ja lämminhenkistä ironiaa. Lisäksi voi ihmetellä Englannin maaseutua, 1800-luvun alun ajankuvaa, luokkayhteiskuntaa, naisen asemaa ja loistavia näyttelijöitä. Älykkään ilkikurista Elizabeth Bennetiä ja ylpeää Mr Darcy:a etunenässä. Siis töllöttimen ääreen nyt ja heti!