sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Tuntemattomia makuja, tuttua luontoa

 Mun muruset

Tänä vuonna lapset halusivat tarjota minulle aiemmin tuntemattomia ja terveellisiä makuelämyksiä äitienpäivänä.  He valmistivat japanilaisvaikutteisen aterian tuoden raaka-aineet mausteineen päivineen tullessaan.


Alkuruokana tarjottiin perinteeksi muodostuneesta äitienpäivän luonteretkestä vaikutteita saanut ”linnunpesä”. Se valmistettiin tattarijauhosta valmistetuista soba-nuudeleista ja ohueksi suikaloidusta kevätsipulista. Keitetty nuudeli ja kevätsipuli sai rapeutta öljyssä paistaen. Pesää koristi paistettu kampasimpukka (MSC). MSC kertoo eettisestä pyyntitavasta. Mausteeksi lisättiin terveellistä miso-kastikketta.


Pääruuan lisukkeeksi valmistettiin onigireja. Onigirit ovat merilevällä ja sesamin siemenillä koristeltuja riisipalloja. Riisi oli sushi-riisiä.  Nämä pallerot olivat hauskan näköisiä lumipalloja. 


Höysteenä oli wasabilla maustettua avokado-espumaa eli kuohkeaa vaahtoa. Karkeampi versio vaahdon vierellä on samoista aineksista valmistettu, mutta haarukalla muusattu. 


Pääruuan liha oli meren paistia eli FOS(friends on see)-pyydettyä punaista tonnikalaa. Tonnikala paistettiin hyvin varoen ja vähän aikaa (30 – 45 sekunttia molemmin puolin), sisus jää siis punaiseksi. 

Kaikki maut ja raaka-aineet olivat uusia kokemuksia ja kokonaisuus ihan napakymppi. Kiitos lapsukaiset ja vävy ainutlaatuisesta ja eksoottisesta ruokakokemuksesta!

Olin itse luvannut tehdä jälkiruuan. Hmm - perinteinen mustikkapiiirakka ei ollut ihan linjassa muun aterian kanssa, mutta kyllä sekin tuli syödyksi vihoviimeistä palaa myöden.


Luontoretkelläkin käytiin Vanhankaupunginlahdella, Lammassaaressa ja Kuusiluodossa. Mittasin askelmittarilla reitin seitsemäksi kilometriksi.  Retkellä opin erottamaan, miltä kuullostaa kun ruokokerttunen "käynnistää Ladaa" ja hernekerttu "tiputtaa herneet lattialle". Ruovikossa pesivä, lintukirjan kuvan perusteella  hauskan näköinen viiksitimali ei vieläkään osunut kenenkään kiikariin. 

Loppuviikon aikana vehreys on tullut maisemaan. Maasta nousee monenlaista vihreää ja puissa on kevään hennonvieno vihreä. 

4 kommenttia:

  1. Valtavan houkuttelevia ruokia! Kyllä kelpasi äidin nauttia uusia makuja. Tuollaisia ei viitsi oikein kokeilla, jos ei ole päässyt yhtään makuun, miltä niitten pitäisi maistua.

    Nuorempi poika vaimoineen vei meidät lauantaina ulos syömään pitkän kaavan mukaan ja hyvää oli sekin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en myöskään osaa ryhtyä kokeilemaan kokonaan uusia menuita, vaikka yksittäisiä ruokia haluankin kokeilla. Herkullista on kyllä maistella vieraampia makuja. Esim nepalilainen ruoka ja Intian maut maistuvat, jos eivät ole ihan kamalasti chilillä kyllästetyt.

      Poista
  2. Näyttävät hyviltä, mutten ikinä jaksaisi tehdä noita :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!