perjantai 6. heinäkuuta 2012

60o06,5’N 25o24,8’E


Söderskärin majakkasaari on kiehtonut minua, koska joitakin vuosia sitten teimme hienon reissun Bengtskärin majakalle. Lähes yhtä hieno sää suosi meitä eilen, vaikka tuuli vähän puhalteli ja keinutteli paattia. Söderskärin majakkasaarelle liikennöi kaksi eri alusta muutamana päivänä viikottain, toinen Kauppatorilta ja toinen Vuosaaresta. 



Söderskär on juuri se majakka, joka on ollut Tove Janssonin esikuva kirjassa ”Muumipappa ja meri”. Kirja kertoo mm. yksinäisyydestä ja oman elämän merkittävyyden etsimisestä. Itseään etsiskellessään muumipappa ryhtyi majakanvartijaksi ja halusi sytyttää sammuneen majakkalyhdyn. 

Kirjailija tunsi seudun hyvin, koska on itse viettänyt kesiään Porvoon saaristossa. Sitä en tiennyt entuudestaan, että vanhempi ja jo purettu majakka on ollut innoittajana muumitalon ideoinnissa. Söderskärillä näin kuvan tästä majakasta ja samankaltaisuus on ilmeinen.


Saari ja ympäröivät luodot ovat karuja, mutta luontonsa puolesta arvokasta merellistä maisemaa. Alue on luonnonsuojelualuetta jo 1930-luvulta alkaen ja Natura 2000-alue.




Rakennukset ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita ja niitä korjataan parhaillaan Metsähallituksen organisoimana. Itse majakka on yksityisomistuksessa ja sitä on korjattu 2000-luvulla. Majakkasaarella on majakan lisäksi entisten majakanvartijoiden asuinrakennus, jugend-tyyliä edustava  majakkamestarin asuinrakennus ja sauna. Viereisellä luodolla on luotsimestarin asunto. Nyt entisiin asuntoihin korjataan majoitustiloja. Majakkamestarin rakennuksessa on kahvila, jossa eilen paistettiin vierailijoille lettuja.




Söderskärin luodot ovat merilintujen tärkeä pesintäluoto. Mm. haahka ja räyskä pesivät täällä. Liikkuminen saarella on kielletty keväästä elokuun puoleen väliin. Rajoitettu ja oppaan kera tapahtuva vierailu sallitaan juhannuksesta alkaen. Luodolla on pitkään tehty riistantutkimusta. 



Myöhemmin elokuussa lintujen pesinnän jälkeen saarelle voi mennä omalla veneellä. Silloin pääsee majakkasaaren viereiselle pesimäluodolle lähes huomaamatonta riippusiltaa pitkin.





Myös kasvit ovat tyypillisiä luotojen ja karujen saarien kasvillisuutta. Nyt saarella kukkivat keto-orvokit, keltaiset maksaruohot ja ruohosipulit.


Majakka täyttää tänä vuonna 150 vuotta. Moneen vuoteen se ei ole enää toiminut majakkana, valot on siis sammutettu vanhasta kristalliprismalinssistä vuosia sitten.



Alan miettiä ihmisen hetkellisyyttä tällaisissa paikoissa. Joskus täällä on asunut useita sukupolvia merenkävijöitä. Heidän elämänsä on ollut ankaraa. Kauniina aurinkoisena kesäpäivänä saarella vierailija voi kokea vain sunnuntaisävytteisen häivähdyksen entisistä ajoista. 

3 kommenttia:

  1. Olisipa kiva käydä Söderskärin majakalla nyt, se on varsin tuttu lapsuuteni prujehdusretkiltä. Riippusilta on mielessäni noin puolen kilometrin pituinen ja sen alla on satoja metrejä syvä hurja kanjoni kuohuvine hyökyaaltoineen ;-)
    Ihanat kuvat!
    Olen samaa mieltä, että kesäpäivänä ei tavoita mitään saarten toisenlaisesta talvisesta luonteesta, jopa vihamielisyydestä. Tai syysmyrskyistä, jotka jo koettelevat ja silti koko talvi on vasta edessä. Eikä nykypäivän asutuilla saarilla ole silloinkaan sitä eristyneisyyttä, mitä väki talvisaikaan majakkasaarilla koki, vaikka hiljaista nykyäänkin onkin. Saaristossa on nykypäivänä oikeastaan hiljaisempaa kuin ennen, kun niissä asuttiin enemmän ympärivuotisesti.

    VastaaPoista
  2. Upeat kuvat. Tuonne tekisi mieli täältä sisämaasta maakravun. Maakravulle saaristo on ikävä kyllä juuri tuota sunnuntaisävytteistä idylliä, jonka suurimmat saaristojännitykset on koettu Myrskyluodon Maijan kautta. Edellä Saila kirjoittaa syysmyrskyistä ja talven vihamielisyydestä; senkin maakrapu mielessään helposti romantisoi. Voi asiaa tuntematonta maakrapua, tulisi pelko puseroon noissa olosuhteissa.

    VastaaPoista
  3. Saila ja Rva Pioni,
    ulkosaaristossa eläminen on ihan varmasti ollut ankaraa ja haasteellista. Pitkä pimeä syksy ja talvi ilman mukavuuksia kynttilän valossa... Luulen, että suurin osa ei selviäisi siitä ollenkaan. On tarvittu tavattomasti sitkeyttä ja kykyä luonnon tulkintaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!